28.10.2013
Original Sokos Hotel Vaakunassa Rovaniemellä kudotaan joulupukille punaista kaulaliinaa.
Kaikki halukkaat voivat osallistua joulupukin joululahjaan kutomalla oman osansa kaulaliinaan. Kudottuaan jokainen kirjoittaa nimensä ja päivämäärän kirjaan, joka luovutetaan pukille kaulaliinan mukana. Pukille on luvassa varsin omaperäinen lahja, sillä liinassa näkyy kauniisti jokaisen kutojan oma käden jälki.
Kaulaliinan kutominen on aloitettu 16. kesäkuuta, ja se on tällä hetkellä jo 6 metriä pitkä. Kutojia on ollut yli 800 ja he ovat olleet kotoisin aina Hangosta Uuteen-Seelantiin ja Rovaniemeltä Mongoliaan asti.
– Kutominen on saanut osakseen paljon ihastusta ja myös miehet ovat osallistuneet. Eräs hauska tapahtuma jäi mieleen, kun heinäkuun alussa saksalainen mummo unohtui kutomaan ja meinasi myöhästyä bussista, Original Sokos Hotel Vaakunan vuoropäällikkö Leena Alajääskö kertoo.
Joulupukin kaulaliinan kutomiseen ehtii osallistua vielä 10.12.2013 asti Sokos Hotel Vaakunan aulassa. Suuren suosion siivittämänä kutomisprojektia jatketaan ensi keväänä, ja asiakkaat voivat antaa vinkkejä, kenelle seuraava kaulaliina lahjoitetaan.
Kommentoi ja anna oma ehdotuksesi seuraavan lahjan saajasta.
03.10.2024 | Tästä ilmoitimme
02.10.2024 | Tästä ilmoitimme
27.09.2024 | Paikallisia uutisia