04.08.2022
Kiertävä palveluauto S-Biili tuo asiakasomistaja- ja S-Pankki-palvelut pienemmille paikkakunnille asiakkaiden luokse. Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) alueella kiertävä S-Biili lähtee matkaan 8.8.2022, ja ensimmäinen pysähdyspaikka on S-market Enon piha.
PKO haluaa tehdä asiakasomistaja- ja pankki-asioiden hoitamisesta yhä helpompaa tuomalla palveluita myös pienemmille paikkakunnille kiertävän palveluauton avulla. S-Biilissä palvellaan asiakkaita samoissa asioissa kuin Asiakasomistaja- ja S-Pankkipisteissäkin. Palveluautossa voi esimerkiksi liittyä asiakasomistajaksi ja hoitaa päivittäisiä pankkiasioita, kuten avata tilin ja verkkopankkitunnukset sekä hakea pankki- tai luottokorttia. Käteistä S-Biilissä ei käsitellä turvallisuussyistä, mutta asiakkaita opastetaan siinä, miten nostoja ja talletuksia voi tehdä PKO:n sekä muiden S-ryhmän kauppojen kassoilla.
– PKO:n perustehtävä on tehdä Pohjois-Karjalasta entistä parempaa paikkaa elää. Sitä teemme tarjoamalla palveluja ja etuja omistajillemme sekä edistämällä maakunnan elinvoimaisuutta. Kun moni muu toimija on supistanut palvelujaan isoimpien taajamien ulkopuolella, me lisäämme palvelutarjontaa tuomalla pankkipalvelut ihmisten luokse. Tällaista palvelua on paljon toivottu meiltä. Palvelujen käyttöaktiivisuus lopulta määrittelee sen, miten usein eri paikkakunnilla S-Biili kiertää, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.
– Haluamme tarjota henkilökohtaista palvelua koko toimialueellamme Pohjois-Karjalassa paikkakunnan koosta riippumatta. Eri puolilla maakuntaa asuvien asiakkaidemme ei siis tarvitse lähteä hoitamaan asiakasomistajuuteen tai S-Pankin asiakkuuteen liittyviä asioita omaa lähikauppaa kauemmaksi, koska tuomme palvelut tietoturvallisesti heidän luokseen, PKO:n toimialajohtaja Raija Rantanen kertoo.
S-Biili kiertää PKO:n toimialueella arkipäivisin. Palveluauto parkkeerataan kullakin paikkakunnalla S-marketin tai Salen pihaan. Kiertueaikataulu on nähtävillä internetissä osoitteessa pko.fi/S-biili sekä PKO:n myymälöissä. Tällä hetkellä kiertueaikataulu on tehty 16.9. saakka siten, että S-Biili palvelee jokaisena arkipäivänä eri paikkakunnilla.
– Odotamme innoissamme, että pääsemme S-Biilillä tien päälle ja palvelemaan asiakkaitamme uusissa puitteissa. Otamme asiakkaat vastaan auton sisälle rakennetussa toimistossa, jossa henkilökohtaisista asioista voidaan puhua asiakkaan kanssa kaikessa rauhassa ja tietoturvallisesti, PKO:n kiertävät palveluneuvojat Heidi Hartikainen, Tiina Hytti ja Aleksi Kortelainen toteavat.
Kesäaikana palveluneuvojien lisäksi kiertueella ovat mukana myös mobiilineuvojat, jotka opastavat S-mobiilin lataamiseen ja käyttöön liittyvissä asioissa. S-Biilissä asioidaan vuoronumerolla, jonka saa myymälän aulasta. PKO:n asiakasomistajia palvellaan kuudessa eri Asiakasomistaja- ja S-Pankkipisteessä: Prisma Joensuu, Sokos Joensuu sekä S-marketit Lieksa, Kitee, Nurmes ja Outokumpu. Tämän lisäksi kiertävä palveluauto S-Biili tuo palvelut pienemmille paikkakunnille.
S-Biili palvelee elo–syyskuussa seuraavien myymälöiden pihamailla: S-marketit Eno, Hammaslahti, Reijola, Juuka, Kontiolahti, Polvijärvi, Rääkkylä, Viinijärvi, Liperi, Ylämylly, Tohmajärvi, Uimaharju, Lieksa, Ilomantsi, Valtimo, Kesälahti, Lehmo sekä Sale Rautavaara ja Sale Kiihtelysvaara. Lisäksi S-Biiliin voi tutustua PKO:n Omistajailloissa Lieksassa (24.8.) ja Kiteellä (30.8.). Suomen ensimmäiset S-Biilit aloittivat kevään aikana kiertueensa Osuuskauppa PeeÄssän ja Osuuskauppa Keskimaan alueilla. Kokemukset S-Biilikiertueilta ovat erittäin positiiviset.
Lisätietoja: Raija Rantanen, toimialajohtaja, 010 762 2013, raija.rantanen@sok.fi
03.10.2024 | Tästä ilmoitimme
27.09.2024 | Paikallisia uutisia
26.09.2024 | S-ryhmä | Vastuullisuus