S-market esittäytyy: Lieksa, Sari Lappalainen


10.07.2019

Jokainen S-market on vähän erilainen, ja marketpäälliköt kertovat miksi.

”Meillä on iso ja valikoimiltaan todella suuri S-market Lieksassa. Olemme Lieksan alueella suuri työllistäjä. Olemme saaneet lisättyä valikoimaa asiakkaiden pyynnöstä ja otamme mielellämme vastaan asiakkaiden toiveita. Pidämme koko ajan yllä asiakasomistajahankintaa. Olen ylpeä osaavasta, reippaasta ja iloisesta henkilökunnasta. Meillä on myös erittäin kattava tuotevalikoima ja siisti myymälä. Henkilökunnan osalta olen ylpeä siitä, että olemme saaneet osaamista kasvatettua ja luottamus tekemisissä on molemminpuoleista. Paikallisia tuotteita meiltä löytyy tuoreleipäpuolelta mm. Porokylän leipomon ja Pielispakarin tuotteita. Lieksalaiselta Nuutiselta tulee paikalliset munat. Jos mitä korostaisin, niin joulun aikaan valikoimista löytyvät Lieksan laatuherkkujen soseet, jatkuvassa valikoimassa on heidän riisipuuronsa, pääsiäisen aikaan pashat.”