S-Pankki ostaa liiketoimintoja Handelsbankenilta


31.05.2023

Svenska Handelsbanken AB on 31.5.2023 solminut S-Pankki Oyj:n, Oma Säästöpankki Oyj:n ja Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian kanssa sopimuksen liiketoimintakaupasta. Sopimuksen myötä Handelsbankenin Suomen henkilöasiakas- sekä varainhoito- ja sijoituspalveluliiketoiminnot myydään S-Pankille.

Osapuolet odottavat kaupan toteutuvan vuoden 2024 jälkimmäisellä puolikkaalla. Kaupan toteutuminen edellyttää muun muassa viranomaisten hyväksyntää, ja näiden prosessien edistäminen alkaa nyt.

Lue S-Pankin pörssitiedote

 

Mitä muutoksia kauppa tietää S-Pankille?

”Tänään käynnistyy seuraava luku S-Pankin tarinassa. Kaupan myötä vahvistamme asemiamme suomalaisten pankkina. Asuntolaina- ja talletuskantamme kasvavat, ja meistä tulee molemmilla osa-alueilla Suomen markkinoiden neljänneksi suurin toimija”, kertoo S-Pankin toimitusjohtaja Riikka Laine-Tolonen.

Kaupan toteutumisen yhteydessä arviolta noin 230 Handelsbankenin työntekijää ja lähes kaikki Suomen konttorien vuokrasopimukset siirtyvät S-Pankille.

Toteutumisen yhteydessä yhtiöt aloittavat myös yhteistyön, kun S-Pankki alkaa tarjota Handelsbanken Fonder AB:n hallinnoimia rahastoja. Tämä vahvistaa S-Pankin asemaa yhtenä Suomen johtavista varainhoitajista: Hallinnoitava varallisuus kasvaa, asiakkaiden käytössä oleva rahastovalikoima monipuolistuu ja Private Banking -asiakkaiden lukumäärä lähes kaksinkertaistuu.

 

Miten kauppa sopii S-Pankin strategiaan?

Strategiamme mukaisesti tavoittelemme kasvua orgaanisesti ja mahdollisten yritysjärjestelyiden kautta. Handelsbankenin kerrottua päätöksestään irtautua Suomen markkinoilta meille avautui ainutlaatuinen mahdollisuus ottaa harppaus kohti strategista miljoonan tyytyväisen ja aktiivisen pankkiasiakkaan tavoitettamme.

 

Miten asiakasomistaja ja S-ryhmä hyötyvät kaupasta?

Kauppa vahvistaa S-Pankin asemaa suomalaisten pankkina, ja esimerkiksi S-Pankin toimipisteiden verkosto laajenee valituilla alueilla. S-Pankki kasvaa uuteen kokoluokkaan, mikä vahvistaa pidemmän päälle myös pankin tuloksentekokykyä ja vakavaraisuutta.

Kauppa parantaa myös S-Pankin kykyä investoida jatkossakin S-ryhmän asiakasomistajien pankkipalveluiden kehittämiseen. Kauppa tuo myös S-Pankille lisää osaavaa henkilökuntaa ja verkostoon uutta osaamista sekä uusia potentiaalisia asiakasomistajia S-ryhmälle.

 

Miten kauppa vaikuttaa S-Pankin asiamiehinä toimiviin osuuskauppoihin ja asiamiesverkostoon?

Asiamiestoiminta jatkuu ennallaan. Tarkoituksenamme on rakentaa toimintamalli, jolla yhdistämme Handelsbankenin ja S-Pankin vahvuudet. Asiamiestoiminnalla on merkittävä rooli asiakasomistajien palvelussa, ja uuden toimintamallin kehittäminen tapahtuu yhdessä osuuskauppojen kanssa.

 

Kaikki median yhteydenotot S-Pankin viestintään

· Mediapuhelin: 050 573 5855

· Sähköpostiosoite: viestinta@s-pankki.fi

 

Lisää tietoa aiheesta

1. S-Pankin verkkosivuilta löytyy tietoa liiketoimintakaupasta ja sen vaikutuksista asiakkaille

2. S-Pankki-työtä tekeville lisää tietoa löytyy ISKU-järjestelmästä.

3. S-Pankin pörssitiedotteesta lisää tietoa liiketoimintakaupasta