23.08.2012
– Asiakkailta saamamme luottamus tuntuu todella hyvältä. Tuo uusien asiakkaiden määrähän on valtava, se vastaa Kotkan kokoisen kaupungin asukasmäärää, summaa S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula. Kokonaisuudessaan S-Pankilla oli kesäkuun lopussa hieman yli 2,5 miljoonaa asiakasta.
S-Pankin alkuvuosi sujui muutenkin suotuisissa merkeissä. S-Pankki-konsernin 4,3 miljoonan liiketulos ylitti odotukset ja 16,9 % vakavaraisuusaste täyttää selvästi sille asetetun 8 %:n vähimmäisvaateen.
S-Pankki myönsi tammi-kesäkuussa kuukausittain keskimäärin yli 20 000 uutta S-Etukortti Visaa. Maaliskuun lopussa rikkoutui miljoonan Visa-kortin raja ja kesäkuun lopussa osuuskauppojen asiakasomistajilla oli käytössään vajaa 1,1 miljoonaa S-Pankin myöntämää S-Etukortti Visaa.
Yksityisasiakkaiden talletusten määrä kasvoi vuoden vaihteen tilanteesta 47 miljoonalla eurolla. Kesäkuun lopussa yksityisasiakkailla oli noin 2 419 miljoonaa euroa talletuksia S-Pankissa. Yritystalletukset mukaan lukien S-Pankin talletuskanta oli kesäkuun lopussa noin 2 507 miljoonaa euroa.
Myös S-Pankin myöntämien luottojen määrä on kehittynyt positiivisesti alkuvuoden aikana. S-Pankin luottokanta oli kesäkuun lopussa 334 miljoonaa euroa.
– Kokonaisuudessaan S-Pankin alkuvuotta voidaan pitää onnistuneena ja odotamme vastaavanlaista nostetta myös toiselta vuosipuoliskolta, toteaa Ylihurula.
S-Pankki numeroina 30.6.2012
2,5 miljoonaa asiakasta
1,1 miljoonaa S-Etukortti Visan käyttäjää
2 507 miljoonaaeuroa talletuksia
334miljoonaaeuroa myönnettyjä luottoja
1,1 miljoonaa sähköisten palveluiden käyttäjää
16,9 %:n vakavaraisuusaste
Lisätietoa:
Toimitusjohtaja Pekka Ylihurula, S-Pankki Oy, puh 010 76 82100, pekka.ylihurula@s-pankki.fi
03.10.2024 | Tästä ilmoitimme
02.10.2024 | Tästä ilmoitimme
27.09.2024 | Paikallisia uutisia