S-ryhmä jatkaa kansainvälistä keskustelua vastuullisuudesta


19.07.2016

S-ryhmän aktiivinen ja pitkäjänteinen vastuullisuustyö on saanut viime aikoina runsaasti myös kansainvälistä huomiota. Ananasmehukohuun liittyvästä oikeudenkäynnistä on uutisoitu maailmalla.

Kansainvälinen näkyvyys jatkuu tällä viikolla, kun SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen osallistuu YK:n kestävän kehityksen korkean tason kokoukseen (UN High Level Political Forum on Sustainable Development) New Yorkissa.

– Saan kunnian kertoa S-ryhmän vastuullisuusteoista merkittävällä kansainvälisellä foorumilla. Aion esitellä tavoitteitamme ja nostaa esimerkeiksi jo toteutuneita käytännön tason tekojamme, kuten satokausituotteet ja jätteistä tuotetut biopolttoaineet. Nostan esille myös merkittävän työmme kansainvälisten ihmisoikeuksien puolesta, Rankinen kertoo.

S-ryhmän edustus on osa Suomen delegaatiota, jota johtaa ministeri Kimmo Tiilikainen.

Vaikuttavuutta pitkällä tähtäimellä

S-ryhmä sitoutui reilut kaksi vuotta sitten kansallisen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen ”Suomi, jonka haluamme 2050” edistämiseen tavoittelemalla hiilineutraalia yhteiskuntaa sekä tukemalla kestävää työtä ja nuorten työllistymistä.

Kaupparyhmän omat tavoitteet ovat linjassa YK:n viime vuonna asettamien koko maailmaa koskevien kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Niiden lähtökohtana on tukea kehitystä ja kasvua niin, ettei tulevilta sukupolvilta viedä mahdollisuutta samaan, mitä meillä on.

Kannanotto ihmisoikeuksien puolesta

Kotimaisen medianäkyvyyden lisäksi monet kansainväliset mediat, esimerkiksi Bangkok Post, ovat kertoneen S-ryhmän rohkeasta teosta ryhtyä todistajaksi tutkija Andy Hallin puolesta.

– Meille on todella tärkeää, että kannamme vastuumme. Thaimaan oikeudenkäynti osoittaa, että suhtaudumme ihmisoikeuskysymyksiin vakavasti. Kerromme syksymmällä lisää kokemuksistamme ja oikeudenkäynnin etenemisestä, Rankinen sanoo.

#sitoumus2050

Lue lisää:

S-ryhmä todistaa ananasmehutehtaan oikeudenkäynnissä
https://www.s-kanava.fi/web/s-ryhma/uutinen/s-ryhma-todistaa-ananasmehutehtaan-oikeudenkaynnissa/2851001_384136

Yle: Suomalaistodistajat selvittivät ananasmehukohua thaimaalaisessa oikeudessa
http://yle.fi/uutiset/suomalaistodistajat_selvittivat_ananasmehukohua_thaimaalaisessa_oikeudessa/9020876

Bangkok Post: Finnwatch takes heat for fruit report http://www.bangkokpost.com/news/general/1034325/finnwatch-takes-heat-for-fruit-report

Innovation Forum: Thai court case that’s redefining corporate-activist relationships

YK:n kokoukseen liittyvää keskustelua voi seurata High Level Political Forumin virallisella Twitter-tiliä @SustDev tai tagilla #HLPF2016.