09.01.2024
Tammikuun arkeen kuuluvat arjen perusruoat ja toisaalta pohdinta ruoan hinnasta. S-ryhmässä halutaan varmistaa alkavaan vuoteen kohtuullinen hintataso ja alentaa pysyvästi useiden arjen suosikkituotteiden hintoja. Xtra-tuotesarjan hintoja lasketaan keskimäärin viisi prosenttia – hinnat laskevat valtakunnallisesti kaikissa Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa ja Alepoissa.
– Laskimme Xtra-tuotesarjan hintaa kokonaisuudessaan jo viime vuoden maaliskuussa, ja syyskuussa noin sadan Xtra-tuotteen hinta laski vielä siitäkin. Heti uuden vuoden alkajaisiksi on sopiva hetki laskea uudelleen koko tuotesarjan hintaa – sekä ruoan että käyttötavaran osalta, kertoo S-ryhmän päivittäiskaupan johtaja Sampo Päällysaho.
Eri Xtra-tuotteiden hinnanalennukset ovat erikokoisia, tällä kertaa suurimpia hinnanalennuksia nähdään mm. naudan jauhelihassa, kookosmaidossa, pikakaurahiutaleessa ja suositussa suklaahippucookiessa. Keskimäärin Xtra-tuotesarjan hinta laskee nyt viisi prosenttia.
– Meille on tärkeää pitää yllä pysyvästi mahdollisimman edullista hintatasoa. Xtra-tuotesarjaa koskevan toimenpiteen lisäksi tuomme myös erinomaisia hedelmiä ja vihanneksia vaihtuviin, sesongin mukaisiin esillepanoihimme alle euron kilo- tai pakkaushintaan ja tammikuussa laskemme myös yksittäisten merkkituotteiden hintaa, listaa Päällysaho.
Lisäksi hintaan ja omiin merkkeihin liittyvä vuoden 2024 suuri muutos S-ryhmässä on jo viime vuonna alkanut asteittainen Coop-tuotesarjan myyntiintuonti. Coop-tuotteissa haetaan entistäkin laadukkaampaa reseptiikkaa ja laatu-hintasuhdetta.
– Uusi tuotesarja Coop ja tutun Rainbow-sarjan asteittainen poistuminen on herättänyt enemmän keskustelua, kuin osasimme odottaakaan. Meille on ehdottoman tärkeää tuoda asiakkaille laadultaan ja hinnoiltaan vastaavat, tai jopa paremmat tuotteet asiakkaiden ostettaviksi. On suorastaan ilahduttavaa huomata, miten tärkeitä tuotteemme suomalaisille ovat ja millaisia tunteitakin näihin arjen apureihin liittyy. Coop-merkin tuotteita löytyy nyt vuoden alussa jo astetta enemmän myymälöistämme ja kannattaa kiinnittää huomiota myös niiden hintaan, vinkkaa Päällysaho.
Xtran ja Coopin rinnalla S-ryhmän omina merkkeinä jatkavat Herkku, Änglamark sekä jo kymmenen vuotta myynnissä ollut suosittu Kotimaista.
Kuva: Sami Heiskanen
07.10.2024 | Paikallisia uutisia | PKO
07.10.2024 | Edut ja tapahtumat | Tapahtumat
07.10.2024 | Edut ja tapahtumat