Sokos Hotel Koli avautuu täysin uudistuneena


26.11.2012

Sokos Hotel Koli avaa remontin jälkeen ovensa perjantaina 30. marraskuuta. Hotelli oli uudistustöiden ajan kiinni 8.10.–29.11.

Sokos Hotel Koli avaa remontin jälkeen ovensa perjantaina 30. marraskuuta. Hotelli oli uudistustöiden ajan kiinni 8.10.–29.11. Toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo, että uudistetun hotellin ravintolatarjonnassa näkyy PKO:n strateginen tavoite eli paikallisten tuotteiden osuuden lisääminen.

 

  • Sekä päivittäistavarakaupassa että ravintolatoiminnassamme haluamme koko ajan tarjota asiakkaillemme entistä enemmän mahdollisuuksia valita paikallisia tuotteita, Kivelä sanoo.

 

Uudistusten myötä Sokos Hotel Kolille ja samalla Pohjois-Karjalaan tulee kaksi täysin uutta ravintolaa, joissa molemmissa paikalliset tuotteet ovat näkyvästi esillä.

  • Grill it! –ravintolassa tarjotaan puuhiiligrillillä valmistettuja tasokkaita grilliruokia parhaista raaka-aineista valmistettuina. Pizzakahvila Kahpitsa puolestaan keskittyy pitsoihin ja lähiruokaan, PKO:n matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Juha Lindholm sanoo.

 

Grill it! –ravintolaan on tehty oma Paikallisia makuja à la carte –lista. Tuolla listalla paikallisista tuotteista tarjolla ovat muun muassa Vuonoksen jäätelöt, Kotileipomo Sorsan piirakat ja ruislastut, Kotileipomo Annamaijan gluteenittomat leivonnaiset, Polvijärven Liha-aitan savunauta ja possunniska sekä Pielis-Pakarin mustikkakurniekka.

 

Grill it! –ravintolan erikoisuutena on pöytägrillaus. Siinä asiakkaalle tuodaan pöytään grilli, jossa on valitun annoksen mukaan lihoja tai meren herkkuja sekä erilaisia vihanneksia ja perunaa parilalla. Samaan grilliin sopii myös useamman ruokailijan annos, joten pöytägrillaus sopii hyvin myös pariskunnille ja seurueille. Kokonaan keittiössä valmistetut annokset tehdään puuhiiligrillissä, jolla ruokiin saadaan aito savun ja grillauksen maku.

 

Kahpitsan pitsojen täytteeksi on tarjolla paljon paikallisia tuotteita, kuten esimerkiksi Pielisen kalajalosteen savumuikkuja.

Uudistettujen ravintoloiden asiakaspaikkojen määrä pysyy samana kuin ennen remonttiakin: ravintolasalissa on paikat 150 henkilölle ja kahvilassa 120 asiakkaalle.

 

Myös hotellin kokoustilat ovat kokeneet muodonmuutoksen. Tilojen viihtyvyyteen on panostettu uusimalla akustiikka, minkä lisäksi tiloihin on tarjolla niin videotykit kuin muutkin nykyaikaiseen kokousvarustukseen kuuluvat tietoliikenneyhteydet.

 

Niin hotellin kuin vielä meneillään olevan kylpylän remonttiakin toteutettaessa on oltu tiiviissä keskusteluyhteydessä Metsähallituksen kanssa.

  • ­Kun ollaan kansallispuistossa kansallismaiseman äärellä, kaikkien toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus lähtee tämän herkän kokonaisuuden arvostamisesta. Olemme Kolilla Metsähallituksen vuokralaisena, joten kaikki hankkeet on suunnitteluvaiheista lähtien käyty heidän kanssaan läpi ja katsottu, että toimenpiteet soveltuvat kansallispuistossa tehtäviksi, toimitusjohtaja Kivelä sanoo.

 

Kolin alueen matkailupalvelujen kehittäminen perustuu lainsäädäntöön. Kansallispuiston perustamisasetuksessa olevan pykälä 7:n mukaan matkailupalvelujen toteuttaminen turvataan kansallispuistossa. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että sekä hotellin että rinnetoimintojen alueet ja toiminnot turvataan Kolin kansallispuistoa kehitettäessä.

 

Rinteet auki itsenäisyyspäivän aikaan

 

Kolilla tehdään kovasti töitä sen eteen, että laskettelurinteet saataisiin mahdollisimman pian laskukuntoon. Tälle viikolle ennustetut yöpakkaset tarkoittavat sitä, että rinteiden lumetusta päästään jälleen jatkamaan.

  • Jos pakkasjakso jatkuisi viikon, meillä on mahdollisuus avata rinteet itsenäisyyspäivänä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tuo aikataulu on realistinen, Sokos Hotel Kolin hotellinjohtaja Susanna Saastamoinen sanoo.

 

 

 

Sokos Hotel Kolin remontti:

  • Rakennustyöt alkoivat 8.10. Ensimmäinen osa valmistuu 30.11. Ensimmäisessä vaiheessa on rakennettu täysin uudet ravintola-, kahvila-, kokous- ja vastaanottotilat.

 

  • Koli Relax Spa –hemmottelu- ja maisemakylpylän rakennustyöt jatkuvat. Kylpylä valmistuu helmi-maaliskuussa.

 

  • Koko hankkeen yhteishinta on 3,3 miljoonaa euroa ja se työllistää täysipäiväisesti lähes 60 rakennusalan ammattilaista. 

 

  • Suunnittelijat: pääsuunnittelija Suunnittelutoimisto Pauli Nuutinen Ky

sisustusarkkitehti: Sisustusarkkitehdit Fyra Oy

sähkösuunnittelu: Jormakka Oy

LVI-suunnittelu: Insinööritoimisto LVI-Miljari Oy

urakoitsijat: pääurakoitsija Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy

sähköurakoitsija: Sähkö-Saarelainen Oy, LVI Lemminkäinen Talotekniikka Oyj, sisustuspuuseppä: Restamaster Oy.

 

Lisätietoja antaa:

PKO, Sokos Hotel Koli, hotellinjohtaja Susanna Saastamoinen, p. 010 762 3623