Uusi S-market Lehmo on avattu


15.06.2017

Energiapihi S-market hyödyntää aurinkopaneeleita

Uusi S-market Lehmo on avattu. Uuden energiapihin myymälän avajaisia vietetään torstaina 15.6. kello 10 osoitteessa Ensolantie 1. S-market muutti Ensolantielle Ruottisenahonkadulla sijaitsevasta Lehmon liikekeskuksesta.

– Uuden yksikön myötä pääsemme strategiamme mukaisesti toimimaan omassa omistuksessa olevassa kiinteistössä, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.
 

PKO:n omistamassa rakennuksessa kontiolahtelaisia palvelevat myös Lehmon apteekki ja Kotileipomo Riikosen kahvila-myymälä. Kontiolahden sivuapteekkina toimiva Lehmon apteekki siirtyi Ensolantielle niin ikään Lehmon liikekeskuksesta. Kotileipomo Riikoselle kahvila-myymälä on uusi toimipiste.

Energiaa kuluu 40 prosenttia aiempaa vähemmän

Uuden S-market Lehmon katolla olevilla lähes 300 aurinkopaneelilla tuotetaan valoisaan vuoden aikaan noin 40 prosenttia yksikön energian tarpeesta. Yksikössä on myös hiilidioksidikylmäjärjestelmä, minkä ansiosta yksikön energiankulutus on huomattavasti tavallista S-marketia pienempi. Ympäristö- ja energiaystävällisessä hiilidioksiditekniikassa on yhdistetty LVI, kylmäkalusteet ja rakennustekniikka uudenlaisella toimintamallilla. Kylmätekniikan tuottamaa lauhdelämpöä käytetään lämmittämään lämmin käyttövesi sekä lattialämmityksen välityksellä lähes koko kiinteistö. Vasta talven kovimmilla pakkasilla tarvitaan ulkopuolista sähköenergiaa lämmitykseen. Kohteessa on lisäksi ovelliset ja kannelliset kylmäkalusteet. Myymälän valaistus on toteutettu led-valoilla, mikä sekin säästää energiaa. Uuden yksikön kokonaisenergiansäästö verrattuna tavalliseen
S-marketiin on lähes 40 prosenttia.
 

  • PKO:n tavoite sekä kaikessa uudisrakentamisessa että myymälöiden remonteissa on tehdä tiloista energiatehokkaat ja sitä kautta mahdollisimman ympäristöystävälliset. Niin tässä kuin muissakin rakennusprojekteissamme työllistämme aina pääsääntöisesti oman maakunnan urakoitsijoita, Kivelä linjaa.

 

S-market Lehmon myyntipinta-ala on 850 m2, joten se on samaa kokoluokkaa kuin esimerkiksi S-market Siilainen Joensuussa. Uusi myymälä työllistää samat henkilöt kuin aiempikin yksikkö eli vakituisesti 6-8 henkilöä. Rakennusinvestoinnin arvo on noin 3 miljoonaa euroa, ja myymälän rakentaminen työllisti noin 20 rakennusalan ammattilaista. PKO:lla on yhteensä 27 S-marketia.


– Omistajien toiveesta palvelemme uudessa yksikössä aiempaa laajemmin aukioloajoin. Olemme avoinna maanantaista lauantaihin kello 7-21 ja sunnuntaisin kello 10-21. Myös valikoima on aiempaa laajempi: myynnissä on reilusti yli 100 uutta tuotetta. Esimerkiksi erilaisia salaatinkastikkeita sekä erilaisia juomia on tarjolla aiempaa enemmän, marketpäällikö Kirsi Tuononen sanoo.

S-market Lehmossa on tarjolla myös Veikkauksen ja Postin palvelut.

 

 

Lisätietoja: PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä puh. 010 762 2026

 

S-market Lehmon suunnittelijat ja urakoitsijat:
 

Arkkitehti- ja pääsuunnittelu Suunnittelutoimisto Pauli Nuutinen Ky
Rakennesuunnittelu Insinööritoimisto Kantelinen Oy
Sähkösuunnittelu Sähkösuunnittelu Juha Eskelinen Oy
LVI-suunnittelu LVI-insinööritoimisto Miljari Oy

Maanrakennusurakka Maarakennus Niemeläinen Oy
Elementtiurakka Pielisen Betoni Oy
Rakennusurakka Kesälahden Rakennus Oy
LVI-urakka Putkihanke Oy
Sähköurakka Sähköasennus Kuronen Oy
Rakennusautomaatio KAP-TEK Oy
Kylmälaiteurakka Epta Oy
Aurinkosähköurakoitsija Solarworks
 

 

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa on asiakasomistajiensa omistama yritys, joka tuottaa etuja ja palveluita asiakkaille 10 kunnan alueella Pohjois-Karjalassa. PKO:lla on eri puolilla maakuntaa 100 toimipaikkaa, jotka työllistävät yli 1 100 henkilöä. PKO:lle on myönnetty Avainlippu-tunnus merkkinä suomalaisesta työstä ja osaamisesta.