16.11.2015
Osuuskauppa Keskimaan Viitasaaren ABC:llä syksy on ollut tänä vuonna poikkeuksellinen, kertoo liikennemyymäläpäällikkö Ritva Kumpulainen.
Syynä on turvapaikanhakijoiden määrän voimakas kasvu, joka on näkynyt myös Viitasaarella. Enimmillään ABC:llä on pysähtynyt yön aikana kahdeksan Tornion järjestelykeskuksesta Etelä-Suomeen matkannutta bussikuljetusta.
Tämä on vaatinut liikenneasemalta erityisjärjestelyjä nopeassa aikataulussa, kertoo Kumpulainen.
– Jotkut turvapaikanhakijoista puhuvat vain auttavaa englantia, osa ei sitäkään. Siksi olemme tehneet ohjelappuja arabiaksi. Myös ruoka-annoksia on räätälöity heitä varten.
Arabiankielisiä opasteita ideoimassa on ollut irakilaissyntyinen Ali Al-emara. Hän on Kumpulaisen mukaan ollut suurena apuna neuvomassa turvapaikanhakijoita, ja valmis tulemaan töihin vaikka keskellä yötä.
– Torniosta lähtevät linja-autonkuljettajat soittavat meille ennen kuin ovat tulossa ja kysyvät usein, että onhan Ali töissä.
Tärkeitä neuvoja
Al-emaran mukaan turvapaikanhakijat haluavat ennen kaikkea tietää, onko tarjolla islamin oppien mukaan teurastettua halal-lihaa. Opasteissa kerrotaan muun muassa mahdollisuudesta tilata kala- tai kasvisannoksia.
– Kerron heille mitä ruoka-annokset sisältävät ja annan vinkkejä ja neuvoja Suomessa elämiseen. Olen kertonut muun muassa, että Suomessa täytyy jonottaa, Al-emara kertoo.
Ohjeilla on ollut Kumpulaisen mukaan rauhoittava vaikutus.
– Aluksi ei ymmärretty, että esimerkiksi vitriineistä ei saa ottaa ruokaa ilmaiseksi. Nyt tällainen käytös on jäänyt pois. Myös Torniossa on alettu jo ennen matkaa ohjeistaa ihmisiä siinä, miten huoltoasemilla toimitaan.
Turvapaikanhakijat ovat usein myös epätietoisia siitä, minne he ovat matkalla.
– Harva tietää, missä päin Suomea Viitasaari tarkalleen on ja minne bussi on menossa. Silloin olen kysynyt bussinkuljettajalta tietoa ja kertonut turvapaikanhakijoille matkan kulusta. He ovat olleet hyvillään saamastaan palvelusta. Se on minulle tärkeää, sillä työni on helpottaa asiakkaiden elämää, vuonna 1995 kiintiöpakolaisena Suomeen saapunut Al-emara kertoo.
Arabiankieliset ohjelaput ovat aiheuttaneet myös hämmennystä. Asiakkaat ovat ottaneet niistä kuvia ja jakaneet niitä sosiaalisessa mediassa.
– Joillakin suomalaisilla on ollut vaikeuksia ymmärtää, miksi opasteita on ollut esillä. Keskustelemalla on kuitenkin saatu monet ymmärtämään, että kirjoitetut ohjeet ovat tuoneet turvaa myös työntekijöille, liikennemyymäläpäällikkö Kumpulainen korostaa.
Nyt opasteet ovat levinneet Viitasaarelta myös muihin ABC-liikennemyymälöihin.
03.10.2024 | Tästä ilmoitimme
02.10.2024 | Tästä ilmoitimme
27.09.2024 | Paikallisia uutisia