Yhteistä hyvää vähävaraisten nuorten puolesta – seuraava tempaus 3.12. Kataja – KTP-Basket-ottelussa


21.11.2022

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) ja urheiluseurat järjestävät hyväntekeväisyystapahtumien sarjan vähävaraisten perheiden ja nuorten hyväksi. Erilaisten tapahtumien yhteydessä kerätään muun muassa keppihevosia sekä urheiluvälineitä lahjoitettaviksi. Lahjoitukset ohjaa eteenpäin Hope ry.

– Kun me PKO:ssa kysyimme omistajiltamme, mihin he haluaisivat meidän suuntaavan hyväntekeväisyystekojamme, tärkeimmäksi kohteeksi nousivat oman maakuntamme nuoret ja vähävaraiset perheet. Osuuskaupan halutaan tekevän osansa nuorten syrjäytymisen vastaisessa työssä. Tarvetta ovat voimistaneet korona-aika ja perheiden lisääntynyt taloudellinen epävarmuus. Apua tarvitsevien perheiden joukko on laajentunut, toimitusjohtaja Juha Kivelä taustoittaa.

– Esitimme idean yhteisistä hyväntekeväisyystempauksista PKO:n kanssa yhteistyötä tekeville urheiluseuroille jotka tarttuivat ajatukseen innokkaasti. Olemme yhdessä suunnitelleet sarjan tapahtumia vähävaraisten perheiden nuorten ilahduttamiseksi. Ne käynnistyivät syyskuussa ja jatkuvat ensi vuoden elokuulle saakka. Pyrimme tekemään auttamisesta helppoa tarjoamalla mahdollisuuden tuoda lahjoitustavaroita samalla kun tulee esimerkiksi katsomaan peliä. Huolehdimme tavaroiden vastaanottamisesta sekä kuljettamisesta Hope ry:lle, joka puolestaan vastaa tavaroiden jakelusta lapsiperheille. Lahjoitettavien tavaroiden tulee olla hyväkuntoisia ja siistejä, PKO:n viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Petri Vähä sanoo.

Tähän asti järjestetyt tempaukset ovat olleet 17.9. PKO-ravien yhteydessä järjestetty keppihevosten keräys, 15.10. Jokipoikien pelissä järjestetty jääkiekkovarusteiden keräys sekä 6.11. Josban kanssa järjestetty salibandyvarusteiden keräys pelin yhteydessä.

  Haluamme mahdollistaa lapsille matalan kynnyksen liikunnallisen harrastuksen ja näin olla tekemässä hyvää yhdessä PKO:n kanssa, toiminnanjohtaja Jarmo Mustonen Juniori Jokipojat ry:stä sekä manageri Jaakko Lipponen Joensuun Kiekkopojista toteavat.

Olemme suunnitelleet jo pitkään yhteistä hyvää -tapahtumaa kotiotteluumme, joten on hienoa että se viimein päästään toteuttamaan. Toivottavasti saamme kannustettua mahdollisimman monia tuomaan pallon peliin, koska jokainen tuotu pallo tarjoaa lisää liikunnan riemua lapsille, Kataja Basketin toiminnanjohtaja Johannes Lasaroff sanoo.

Jokainen voi auttaa, pienilläkin teoilla on merkitystä. Lahjoitusten avulla tarjoamme vähävaraisille lapsille mahdollisuuden kokeilla jotain uutta harrastusta tai aloittaa kenties pitkäkestoisemman harrastamisen. Tuemme myös lasten mahdollisuutta jatkaa jo olemassa olevia harrastuksia, tiiminvetäjä Sanna Räsänen Hope ry Joensuusta toteaa.

Hyväntekeväisyystempaukset ja junioriurheilun tukeminen ovat osa vastuullisuustekoja, joilla PKO edistää maakunnan elinvoimaisuutta. Näin toteutamme käytännössä sekä PKO:n tavoitetta tehdä Pohjois-Karjalasta entistä parempaa paikkaa elää että toimimme yhteistä hyvää -arvomme mukaisesti. Tässä taloustilanteessa lasten ja nuorten hyvinvoinnista huolehtiminen on entistä tärkeämpää, Petri Vähä toteaa.

Seuraava Yhteistä hyvää -tempaus järjestetään PKO:n otteluisännyyspelissä Kataja Basket – KTP-Basket Motonet Areenalla 3.12. klo. 17.

Tempauksessa kerätään hyväkuntoisia pelipalloja vähävaraisten perheiden hyväksi. Kataja Basket tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn illan otteluun hyväkuntoisen pelipallon lahjoittaneille. Pallo voi olla muuhunkin lajiin kuin koripalloon. S-Etukortilla ottelulipuista -50% alennus Katajan verkkokaupasta, Pelikeskukselta ja lippuluukulta.

Seuraavat Yhteistä hyvää-tempaukset:

3.12.2022 Kataja Basket – KTP-basket Motonet Areena Joensuu klo 17 (pallojen keräys)

S-Etukortilla -50% pääsylipusta lippuluukulta, Pelikeskukselta tai Katajan verkkolippukaupasta: https://katajabasket.tapahtumiin.fi/fi/p/miehet

5.1.2023 Joen Juju – Tapanilan Erä (pallojen keräys)

18.2.2023 Karelian Hurmos – KyKy-Betset

 

Lisätietoja: Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Petri Vähä, PKO, 010 762 2034, petri.vaha@sok.fi