Ylämyllylle yhteistyönä uusi lähiliikuntakenttä


15.09.2014

Ylämyllylle yhteistyönä uusi lähiliikuntakenttä

Ylämyllyn koulun uusi monitoimikenttä vihittiin käyttöön maanantaina 15.9.2014 klo 10.00.

Ylämyllyn koulun Paloaukean yksikön pihalle rakennettu lähiliikuntakenttä on toinen Pohjois-Karjalan Osuuskaupan alueella ja 34. Ässäkenttä koko Suomessa. Kentän avaus on osa S-ryhmän ja Suomen Palloliiton valtakunnallista yhteistyöhanketta, jonka tavoitteena on rakentaa sata monitoimikenttää suomalaisten alakoulujen pihoille. PKO:n vastuullisuusyhteistyössä paikalliset lapset ja nuoret ovat erityisen tärkeä kohderyhmä.

  • Ässäkenttä tarjoaa lapsille ilmaisen ja monipuolisen liikuntamahdollisuuden sekä liikunta- ja välitunneilla että vapaa-ajalla. Liikuntaharrastukset auttavat jaksamaan ja opettavat yhteispeliin, Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtaja Juha Kivelä kertoo monitoimikentän mahdollisuuksista.

Lasten ja nuorten liikunnan lisääminen eri keinoin onkin S-ryhmän ja Palloliiton yhteistyön keskeinen tavoite.

  •  Aiemmin valmistuneiden kenttien käyttökokemukset ovat olleet hyvin positiivisia ja kentät ovat lisänneet koululaisten liikunta-aktiivisuutta. Tytöt ja pojat käyttävät kenttää tasapuolisesti. Monitoimikentät palvelevat koulupäivän ulkopuolella loistavasti myös lähialueen asukkaita, urheiluseuroja ja päiväkoteja, Palloliiton Itä-Suomen piirijohtaja Pekka Ojala lisää.
  • Kenttää käyttävät Ylämyllyn koulun Paloaukean yksikön lisäksi Jyrin yksikön oppilaat ja päiväkodin lapset. Oppilaat odottavat innolla luokkansa omaa vuoroa ja välitunneilla kenttää ovat käyttäneet nekin lapset, jotka eivät muuten innostu liikunnasta. Kenttä on erinomainen lisä kunnan liikuntapaikkatarjontaan, ja PKO:n tuki mahdollisti tämän hankkeen toteuttamisen, Ylämyllyn koulun Paloaukean yksikön rehtori Riitta Hyttinen kertoo.

Kunnat päättävät lähiliikuntaan tarkoitettujen kenttien rakentamisesta itsenäisesti ja rahoittavat rakentamisen normaalin käytäntönsä mukaisesti. S-ryhmän alueelliset osuuskaupat ovat mukana tukemassa hanketta. Pohjois-Karjalan ensimmäinen Ässäkenttä otettiin käyttöön 4.10.2013 Rääkkylässä.
Ensi vuonna toteutettavaksi aiottujen Ässäkenttien valtakunnallinen hakuaika päättyy 30.09.2014. Ässäkenttäavustuksen hakeminen tapahtuu Suomen Palloliiton kautta.

 

Lisätietoja:
Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtaja Juha Kivelä, 010 762 2026
Suomen Palloliiton Itä-Suomen piirin piirijohtaja Pekka Ojala 017 368 3300
Ylämyllyn koulun Paloaukean yksikön rehtori Riitta Hyttinen, 040 573 1008