Ripatti legendaarisen Kimmelin hotellinjohtajaksi

Pasi Ripatti, PKO

 

Pasi Ripatti on nimitetty Original Sokos Hotel Kimmelin hotellinjohtajaksi 1.3.2024 alkaen, ja vastuualueeseen kuuluu lisäksi Penttilänrannassa sijaitseva ravintola Aittaranta. Pasi siirtyy tehtävään Break Sokos Hotel Kolin ja Kolin Kylän hotellinjohtajan tehtävästä.
Pasi Ripatin päätyminen ravintola-alalle oli sattumus vuonna 1999. Kaupallisen alan korkeakouluopintojen ovet eivät avautuneet hänelle ja hän päätyi joensuulaiseen Goldfinger-ravintolaan töihin.
- Huomasin, että se oli täysin minun juttuni. Seuraavassa yhteyshaussa hain Haaga Instituuttiin ja pääsin opiskelemaan alaa. Haaga Instituutista sain hyvän koulutuksen, mutta haluan korostaa, että tällä alalla oppii todella paljon tekemällä.

Aivan opintojensa loppusuoralla Ripatti päätyi töihin PKO:lle. Kesäkuusta 2006 lähtien hän on ollut PKOlainen – kohta 18 vuotta!
- Olin lomailemassa kotiseudulla Joensuussa, kun entinen työkaveri vinkkasi minulle Amarillon vuoropäällikön avoimesta paikasta. Hommahan etenikin jo muutamassa päivässä siihen, että sain työpaikan ja perheen kanssa päätettiin muuttaa takaisin Joensuuhun. Paluumuutto tuntui hyvin luontevalta.

Kattava ura tuonut kokemusta

Amarillo, Public Corner, Bar Play, Torero, Kimmel, Vispiläkauppa, Fransmanni, kokoukset, yökerhot, pubit, Coffee House, Koli… Pasi Ripatin ura kattaa lähestulkoon kaiken PKO:n ravintolatarjonnasta.
- Yksi urani hienoimpia juttuja oli päästä luomaan sporttibaari Bar Playn konseptia ketjun kanssa, urheilutaustan omaava Pasi mainitsee.

Ravintoloiden lisäksi Pasilla on ollut näppinsä pelissä Osuuskaupparockin eli tuttavallisemmin OKR:n kehittämiseen Joensuussa.
- Olen erittäin ylpeä, että olen saanut mahdollisuuden tällaiseen uraan. Työn kautta kannukset ansaitaan. PKO:lla on ollut todella monipuolinen mahdollisuus kokeilla erilaisia töitä matkailu- ja ravitsemuskaupan alalla sekä edetä uralla. Minulla ei ole ollut mitään tarvetta vaihtaa työnantajaa, koska olen saanut niin hienoja uramahdollisuuksia PKO:lla. PKO myös investoi alaan ja se luo hyvän positiivisen paineen sekä kirityksen ja urheilutermeillä jalkoja liikkeelle. Kun panostetaan, pitää myös tapahtua.

Pasin pitkän uran aikana on tapahtunut suuria muutoksia, jotka ovat koskettaneet koko alaa.
- Ravintoloiden tupakointikielto oli suuri juttu ja se muutti alaa ja vaikutti jopa alan ansaintalogiikkaan. Nykyisin ravintolat eivät välttämättä kilpaile asiakkaista toisiaan vastaan vaan kotisohvaa vastaan. Ihmisten kulutuskäyttäytymisen muutos vaikuttaa Kimmelissäkin ja meidän tulee ottaa se huomioon.

Pasin uralla myös korona aiheutti paljon muutoksia toimintaan. Täyssulut, toiminnan mukauttaminen, uusien toimintatapojen ja palveluiden kehittäminen…
- Korona ja sen tuomat muutokset olivat ainutlaatuisia. Ensimmäinen tehtäväni Kolilla hotellinjohtajana oli sulkea hotelli koronan takia määräysten mukaisesti. Seuraavat kaksi vuotta elettiin päivä kerrallaan määräysten mukaan ja keksittiin uusia tapoja toimia. Toivottavasti emme joudu enää ikinä kokemaan vastaavaa. Onneksi koronasta ollaan palauduttu jo lähes entiselle tasolle ja uskon, että mikään koronan jälkeen ei hetkauta meitä.

Kolilta Kimmeliin

Viimeiset neljä vuotta Pasi Ripatti on työskennellyt Kolilla. Vuodet Kolilla siis alkoivat koronalla ja huipentuivat täysin uuden hotellin, Break Sokos Hotel Koli Kylän, rakentamiseen ja avaamiseen. Sellaista ei satu jokaisen hotellinjohtajan kohdalle.
- Myönnän, että olo on hieman haikea, tottakai. Mutta samaan hengenvetoon pitää todeta, että halusin ehdottomasti päästä Kimmeliin hotellinjohtajaksi. Olen erittäin tyytyväinen ja innoissani päästessäni luotsaamaan legendaarista Original Sokos Hotel Kimmeliä ja ravintola Aittarantaa.

Hän kiittelee Kimmelin kokenutta päällikkötiimiä ja henkilökuntaa, johon on ollut helppo tulla mukaan.
- Henkilökunnan ja yhdessä tekemisen merkitys on vahva aina kun puhutaan asiakaspalvelusta. Hyvä henki ja tekemisen meininki näkyy välittömästi ja automaattisesti asiakkaalle. Henkilökuntamme välittää oikeasti siitä mitä tekee. Ja se näkyy. Olemme asiakastyytyväisyydessä koko S-ketjun kärkijoukossa.

Mikään päivä ei Kimmelissä ole samanlainen. Ja se sopii hotellinjohtajalle, jolle omien sanojensa mukaan rutiinista poikkeava toiminta on eräänlainen sytyke. Mihin suuntaan hän aikoo luotsata legendaarista Original Sokos Hotel Kimmeliä, Itä-Suomen ykköstapahtumataloa kokous- ja juhlatiloineen, kylpylöineen ja satoine hotellihuoneineen?
- Miun päässä Kimmel resonoi siihen, että täällä on rajattomat mahdollisuudet tehdä mitä tahansa. Tapahtumat, kokoukset, yökerho, ruoka, juoma, majoitus, spa, rentoutuminen… Tavoitteenani on tehdä uudistunutta Kimmeliä entistä tutummaksi joensuulaisille ja pohjoiskarjalaisille. Haluan, että Kimmel on helposti lähestyttävä. Tänne voi myös tulla majoittumaan tai syömään ihan omana itsenään, eikä tarvitse pokkuroida tai olla puku päällä, vaikka toki juhlien rooli tulee sekin varmasti olemaan merkittävä osa legendaarista Kimmeliä.

Hotellinjohtajan huippuvinkit

Staycation
- Juhlakansalle Kimmel on oivallinen valinta, tänne on helppo tulla, olla yötä, juhlia, viettää päivä kaupungilla, syödä aamiaista tai brunssia ja käydä spassa. Trendikkäästi puhutaan staycationista, mutta karjalaisittain se voi olla vaikka huiloo ja bailoo. Haluan, että tänne tuloon ei ole mitään henkistä kynnystä.

Joensuussa tekemistä läpi vuoden
- Joensuu on nostanut profiiliaan matkailukaupunkina. Kaupungissa on läpi vuoden paljon tekemistä. Joensuu on tapahtumien ja urheilun kaupunki. Kimmel on aina ollut mukana urheilutapahtumien keskipisteenä niin majoittumisen kuin juhlienkin osalta. Se kannattaa kokea!