Sosiaaliset perusteet huomioon kesätyöntekijöitä valittaessa
Sosiaaliset perusteet otetaan huomioon, kun PKO valitsee kesätyöntekijöitään ja muita kausiapulaisia. Kesäksi 2023 palkkaamme töihin yhteensä 1 100 nuorta.
Kiinnostus Pohjois-Karjalan Osuuskauppaa kohtaan työnantajana on vuodesta toiseen valtavaa. Kaikkiin avoimiin työpaikkoihin on runsaasti hakijoita. Tänä vuonna yhteisen haun kautta kesätyöpaikkaa tavoittelee yli 3 400 nuorta, mikä on enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna.
– Luimme kaikki nuorten kesätyöhakemukset ja kutsuimme niiden perusteella haastatteluun lähes 2 400 hakijaa. Heistä sitten haastattelijat valitsivat kesä- ja kausitöihin palkattavat nuoret, HR-asiantuntija Sari Lehtola kertoo melkoisesta urakasta.
Hänen mukaansa on tietoinen valinta, että haastatteluja tehdään näin monille.
– Jo haastatteluun pääseminen on nuorille tärkeä ja opettavainen kokemus. Haluamme haastatella nuoria mahdollisimman paljon livenä. Varsinkin näin pandemia-ajan jälkeen ihmisten kohtaamiset ovat entistä merkityksellisempiä, Sari tähdentää.
Kesäksi Pohjois-Karjalaan
– Kesätyöntekijöitä valittaessa painavat myös sosiaaliset perusteet. Kun työtehtävä ja työnhakija kohtaavat, otamme valinnassa huomioon esimerkiksi sen, että perheessä on taloudellisia tai muita haasteita. Siksi hakemuksissa on tilaa kertoa rohkeasti myös henkilökohtaisesta elämäntilanteesta, henkilöstöjohtaja Mika-Jussi Mononen toteaa.
Mitään erillistä kiintiötä sosiaalisin perustein palkattaville ei ole, mutta joka vuosi nämä perusteet vaikuttavat kymmenissä valinnoissa.
– Nuorten työllistäminen on tärkein vastuullisuustekomme. Pyrimme yhteiseen hyvään ja tunnemme vastuumme myös syrjäytymisen ehkäisijänä, Mika-Jussi jatkaa.
Sari Lehtola kertoo, että PKO palkkaa mielellään kesätöihin nuoria myös maakunnan ulkopuolta, jos heillä on mahdollisuus asua Pohjois-Karjalassa kesän aikana.
– Tyypillinen tilanne on sellainen, että nuori voi asua isovanhempiensa luona. Tällöin lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla: torjutaan ikäihmisten yksinäisyyttä ja edistetään nuorten hyvinvointia.
Erityisnuoria palkataan jälleen sata
PKO on saanut paljon kiitosta siitä, että se työllistää runsaasti erityistä tukea tarvitsevia nuoria. Viimeksi tämä työ noteerattiin Vuoden 2022 kesätyökäytäntönä valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni -tutkimuksessa.
– Monimuotoinen ja suvaitsevainen työyhteisö on meille tärkeä arvo. Erilaisuus ravistelee aina totuttuja asenteita, mutta samalla se voi myös rikastuttaa työyhteisön arkea, Mika-Jussi pohtii.
– Tulevaisuudessa tarvitsemme joka tapauksessa lisää työvoimaa. Erityistä tukea tarvitsevat nuoret ovat usein erittäin motivoituneita ja heillä on kyvykkyyksiä, joita työyhteisössä tarvitaan, esimerkiksi tarkkuutta ja kykyä keskittyä. Poikkeuksetta heidän vaikutuksensa yksiköiden työilmapiiriin on ollut positiivinen, hän toteaa.
Niille erityistä tukea tarvitseville nuorille, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta työllistyä, PKO palkkaa lisäksi omat ohjaajansa.