PKOlainen eläkkeellä

PKO:sta eläköityneillä henkilöillä on takanaan hyvinkin pitkiä ja monipuolisia työuria ja osan työurat jatkuvat eläkkeelläkin. On ilo tarjota myös tälle henkilöstöryhmälle ostoetuja ja muuta ajankohtaista, kiitoksena vuosien työstä

PKO Eläkeläiskerho

Työ ja työyhteisö ovat meille suuri osa elämää ja eläkepäivien alkaessa syntyvä tyhjiö voi olla monelle vaikea täyttää. Tämän ajatuksen pohjalta syntyi vuonna 2016 PKO Eläkeläiskerho. Kerhoon voivat liittyä PKO:sta eläkkeelle jääneet, eikä erillistä jäsenmaksua ole. Kerhossa on noin 350 jäsentä, jotka tapaavat erinäisten aiheiden äärellä muutamia kertoja vuodessa. PKO on aktiivisesti mukana tukemassa kerhon toimintaa.

“Tapahtumissa näkee osuuskauppaväkeä, ystäviä ja tuttuja”, Eläkeläiskerhon puheenjohtajana alusta saakka toiminut Raili Kinnunen kertoo.

Mukaan pääsee tulemalla suoraan tapahtumiin, joista ilmoitetaan PKO Sanomissa ja Karjalan Heilissä, tai ottamalla yhteyttä sihteeri Anja Laukkaseen.

Vuosi 2022 aloitetaan tammikuussa hallituksen kokouksella ja maaliskuussa on tiedossa vuosikokous. Ensi vuodelle on suunnitteilla mm. pyöräretkeä, vaellusta ja vierailua Valamon luostarissa.

“Toivomme aktiivista osallistumista ja toiminnan kehittämistä”, Raili kertoo.

Kerho on järjestänyt mm. kokouksia, tutustumiskäyntejä ja yhteisiä matkoja mm. ruskaretken Kolille, matkan Tallinnaan ja pihan siivoustalkoot Petrinlahdessa.

 

Eläkeläisten yhteinen joulutilaisuus

Kokoonnumme vuosittain joulun alla PKO:n eläkeläisten kanssa yhteiseen joulutilaisuuteen nauttimaan ohjelmanumeroista sekä herkullisesta jouluateriasta.

 

Henkilökunnan lehti PKO-sanomat

Henkilöstölle kotiin jaettu lehti on tapa kertoa, että työntekijöitä arvostetaan. Haluamme muistaa myös työuransa osuuskaupalle tehneitä ja PKO Sanomat- henkilöstölehti jaetaan myös eläkeläisille. PKO Sanomista löytyy PKO Eläkeläiskerhon järjestämät tulevat tapahtumat sekä ajankohtaiset kuulumiset.

Ostoedut

Kun työsuhde on jatkunut yhtenäisenä yli 10 vuotta, ostoetu eli henkilökunta-alennus säilyy eläkkeelläkin.

Työura eläkkeellä

Oletko kiinnostunut työskentelemään myös eläkkeellä ollessasi? Tarjoamme eläkeläisille mahdollisuutta työskennellä PKO:ssa myös varsinaisen työuran päättymisen jälkeen - juuri sinulle sopivalla tuntimäärällä.

Avoimet työpaikkamme löydätte täältä