PKO:ssa on mahdollisuus luoda monipuolinen työura

Halu ottaa vastaan uusia haasteita ja kehittää omaa osaamista kouluttautumalla on vienyt Nina Solehmaisen uraa eteenpäin. Prisman PT-myyntipäällikkönä työskentelevällä Ninalla on takanaan monipuolinen kokemus niin marketkaupan kuin ravintolapuolen työtehtävistä.

Vuonna 2004 Nina päätti kaverinsa kehotuksesta poiketa ohikulkumatkalla tekemässä muutaman vuoron Pohjois-Karjalassa. Tähän mennessä kokemusta oli karttunut useasta eri hotelleista ja ravintoloista Tampereelta Leville.

– Aloitin tarvittaessa töihin kutsuttavan sopimuksella useissa eri PKO:n ravintoloissa. Eikä taida löytyä hommaa, jota en olisi ravintoloissa tehnyt.

Ilomantsista lähtöisin oleva Nina kotiutui nopeasti Joensuuhun. Osuuskaupan tarjoamat monipuoliset mahdollisuudet erilaisiin työtehtäviin sekä kouluttautumiseen kiinnostivat. Kirsikkana kakun päällä olivat mukavat työkaverit.

Nina hakeutui nopeasti ravintolapuolen esihenkilövalmennukseen ja työskenteli vuoropäällikkönä Amarillossa. Kun perheeseen syntyi tytär, paljon ilta- ja viikonlopputöitä tehnyt Nina alkoi kaivata säännöllisempää työrytmiä. Kokemusta matkailu- ja ravitsemisalalta tuli kerrytettyä kymmenisen vuotta.

– Kauppa oli minulle alana lähes tuntematon, ja olin jopa ajatellut, että sinne en ainakaan töihin mene. Mutta kun vuonna 2009 Rantakylään avattiin uusi S-market ja PKO tarjosi työmahdollisuutta siellä, päätin tarttua tilaisuuteen.

Kauppa vei mukanaan

Nina huomasi pian, että työ kaupassa oli paljon mielenkiintoisempaa, monipuolisempaa ja hektisempää kuin hän olisi uskonut.

– Suoritin heti myynnin ammattitutkinnon, joka oli loistava pohja kaikelle sille työlle, jota kaupassa teen. Aika pian hakeuduin myös esimiesvalmennukseen.

Ensimmäinen varsinainen esihenkilötehtävä oman yksikön vetäjänä avautui, kun Ninasta tuli S-market Papinkadun päällikkö. Parin vuoden kuluttua tästä hän palasi tuttuun S-market Rantakylään, nyt sen päälliköksi. Ammatillista osaamistaan hän kasvatti suorittamalla samaan aikaan Kaupan esihenkilön erikoisammattitutkinnon.

– Tykkään kehittää itseäni ja arvostan kovasti Jollaksen käytännönläheisiä koulutuksia. Niistä on ollut paljon hyötyä niin minulle yksilönä kuin myös niille yksiköille, joissa olen työskennellyt. Olen päässyt jakamaan omaa osaamista myös Jollaksen koulutuksissa valmentajan roolissa.

Pidempien valmennuksien lisäksi, Nina on suorittanut useita lyhempiä valmennuskokonaisuuksia, kuten esimerkiksi syväjohtamisen ja tilannejohtamisen koulutukset.

Esihenkilötyö on Ninan juttu

Neljä vuotta sitten haasteet sen kuin kasvoivat, kun Nina valittiin Prisman PT-osaston myyntipäälliköksi. Hänellä on nyt noin 80 alaista ja vastuu päivittäistavaraosastosta, joka sisältää myös mm. ruoan verkkokaupan ja S-Kukan sidontapalvelut.

– Kyllä esihenkilötyö on oma juttuni. Se on monipuolista, tarpeeksi haastavaa ja antaa paljon mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhön ja oman yksikön toimintaan. Esihenkilötyössä pääsee myös tsemppaamaan muita ja jakamaan osaamistaan. Työ antaa minulle energiaa ja iloa, vaikka paljon se myös vaatii ja vie.

Nina on ollut mukana myös monissa osuuskauppatasoisissa kehittämisprojekteissa, joissa on saavutettu hienoja tuloksia. Yhdessä Johanna Karhun kanssa hän veti Hevisti parempi -projektia. Tällä hetkellä on meneillään Hyvä mieli hymyllä -asiakaspalvelun kehittämisohjelma, jossa Ninan ja Johannan lisäksi ovat suunnittelijoina mukana Janette Vepsäläinen ja Eetu Lätti.

Nina kannustaa kaikkia kokeilemaan rohkeasti uutta. Hän sanoo, että esimerkiksi toimialan vaihtaminen on PKO:ssa erittäin turvallista, sillä sitä tuetaan monin tavoin.

– Nykypäivän nopeasti muuttuvassa maailmassa ei voi liikaa korostaa kouluttautumista ja ammattitaidon kehittämistä, myös omalla asenteella ja halulla oppia uusia asioita on iso merkitys.