Valtakunnallinen Vuoden kesätyökäytäntö -kunniamaininta PKO:lle

Valtakunnallinen Vuoden kesätyökäytäntö -kunniamaininta PKO:lle

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa PKO mahdollisti vuonna 2022 upean kesätyökokemuksen sadalle erityistukea tarvitsevalle nuorelle. Heistä 30:lle eniten apua tarvitsevalle palkattiin tueksi viisi avustajaa. Teko on saanut valtakunnallista tunnustusta, kun se palkittiin Vuoden kesätyökäytäntönä osana Vastuullinen kesäduuni -kampanjaa. Vastuullinen kesäduuni on Suomen suurin kesätyökokemuksia kartoittava selvitys.

PKO pärjäsi hienosti myös tutkimuksen kokonaisarviossa sijoittuen ainoana pohjoiskarjalaisena yrityksenä 10 parhaan joukkoon yli tuhat henkeä työllistävien yritysten sarjassa. Maakunnan lippua piti korkealla lisäksi Pohjois-Karjalan Sähkö Oy tekemällä saman tempun 250–1000 henkeä työllistävien yritysten sarjassa.

Vuoden kesätyökäytännön valitsi Kuntarekry. Ehdotuksia tuli yhteensä 24, joista PKO erottui selvästi edukseen. Palkintoperusteluissa todetaan, että erityisnuorten työllistäminen ja avustajien palkkaaminen on upea konkreettinen vastuullisuusteko. Näin osuuskauppa tarjosi kesätyökokemuksen monelle sellaiselle nuorelle, jolle se ei muuten olisi ollut mahdollista.

- Me haluamme tarjota jokaiselle nuorelle parhaan vastaanoton työelämään. Olemme iloisia, että nuoret kokevat saaneensa meiltä hyviä kokemuksia työelämästä. Suurin kiitos saavutuksesta kuuluu toimipaikkojemme esimiehille ja henkilöstölle. Erityisnuorten työllistämiseksi olemme kehittäneet käytänteitä jo yli 10 vuoden ajan, ja ne on omaksuttu hienosti kaikissa yksiköissämme. Vastuullinen kesäduuni -selvityksestä saamme arvokasta tietoa siitä, missä voimme edelleen parantaa, henkilöstöjohtaja Mika-Jussi Mononen toteaa.

– Nuorten työllistäminen on tärkein vastuullisuustekomme, kun missiomme mukaisesti rakennamme Pohjois-Karjalasta parasta paikkaa elää. Haluamme tarjota turvallisen työyhteisön, jossa jokainen nuori voi oppia tarpeellisia työelämän taitoja. Tänä kesänä työllistimme kesätöihin 1 000 nuorta, joista 100 oli erityisnuoria avustajineen, toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.

Tulemme palkkaamaan ohjaajia myös kesälle 2023. Avaamme tätä varten erillisen haun varsinaisen kesätyöntekijähaun päätyttyä. Voit ilmaista varsinaisen kesätyöhaun hakemuksellasi olevasi kiinnostunut myös ohjaajan työstä.