12.12.2024
Päivää vaille 50 vuotta. Sen verran on ikäeroa Bomban henkilöstön seniorilla ja juniorilla. 66-vuotias Helena Karjalainen rientää tämän tästä eläkepäiviltään töihin hotellin vastaanottoon, koska nauttii työstään tavattoman paljon edelleen. 16-vuotias Mike Siira opiskelee keittiön puolella oppisopimuksella kokiksi ja haluaa pysyä tulevaisuudessakin osuuskaupalla töissä.
– Havahduttiin ikäeroomme syksyllä, kun tuli puhetta syntymäpäivistä. Ne on meillä syyskuussa peräkkäisinä päivinä, välissä on vain vaatimattomat puoli vuosisataa, Helena ja Mike hymyilevät.
Helenan työpiste on vastaanotossa ja Miken keittiössä. Työryhmä on kuitenkin sen verran tiivis ja yhteen hitsautunut, että kuulumisia vaihdetaan talon seniorin ja juniorin välillä aina, kun työvuorot osuvat yksiin.
– Olemme eläviä esimerkkejä siitä, että meillä osuuskaupassa ei ole ikärasismia. On hienoa, että työyhteisössä on eri ikäisiä ihmisiä työelämän molemmista päistä, tasavertaisina ja yhtä lailla arvostettuina, työkaverukset pohtivat.
Mike Siira opiskelee oppisopimuksella kokiksi Break Sokos Hotel Bomban ravintoloissa.
66-vuotiaan Helena Karjalaisen eläkeikä täyttyi pari vuotta sitten, mutta hotellin vastaanotossa hän tekee edelleen vuoroja usein. Helena sanoo järjestäneensä itselleen näin loivan laskun eläkkeelle.
– Olen se oljenkorsi, joka kaivetaan esiin, kun tarvitaan esimerkiksi sairausloman tuuraajaa tai työryhmään vahvistusta hotellin ollessa täynnä. Sanoin eläkkeelle jäädessäni, että jatkossa teen vain sitä, mitä itse haluan. Niinpä tulen iloisin mielin auttamaan ihania työkavereitani aina, kun vain pystyn.
Helenan perheenjäsenet ovat tottuneet siihen, että hän suunnistaa töihin, kun kutsu käy – tarvittaessa vaikka siltä seisomalta, kun on kotiuduttu Lapin mökkireissulta.
– Bomballe poikennut tyttären tyttäreni laittoi äskettäin perheen yhteiseen ryhmään viestiä, että mummi bongattu taas töistä!, Helena nauraa.
Helenan Bomba-ura alkoi vuonna 1991 kylpylähotellin avauksen alla.
– Suunnittelin kokeilevani asiakaspalvelutyötä vastaanotossa, ja jatkavani pikimmiten matkaa, jos en viihdy.
Tehtävä ja paikka ottivat Helenan omakseen, eikä hän ole sittemmin muuta kaivannut.
– Työ on hyvin eläväistä, ihanan yllättävää ja odottamatonta. Hotellivieraiden palvelussa on esillä elämän koko kirjo iloineen ja suruineen. Työssäni minua motivoi ihmisten kanssa toimiminen ja se, että pystyn tekemään muiden päivästä paremman, onnellistamaan ihmisiä, kuten me Sokos Hotelleissa sanomme.
Helena on nähnyt ja kokenut Bomballa hyviä ja huonoja aikoja. Matkan varrelle on mahtunut lukuisia omistajia ja työnantajia, konkursseja, remontteja ja uusia alkuja. Dramaattisin muutos tapahtui vuonna 2016, kun Bomban omistus siirtyi kalkkiviikoilla PKO:lle, kun ovien sulkemispäivästä oli jo päätös tehty. Helenalla on vieläkin tallella irtisanomislappu, jonka hän ehti saada käteensä muiden työntekijöiden tavoin.
– Muutama vuoro oli enää jäljellä, kun meidät kutsuttiin palaveriin. Saimme yllättäen kuulla toimitusjohtaja Juha Kivelältä, että Bomban elämä jatkuu PKO:n vetovastuulla. Työpaikkojen säilymisen ja Nurmeksen matkailun pelastamisen ohella minulle itselleni oli todella tärkeää, että PKO otti vastuulleen yhden tärkeimmistä karjalaisen kulttuurin symboleista.
Viime vuosina eteenpäin on menty vailla epävarmuutta. PKO on jatkuvasti kehittänyt hotellin palveluja. Viime kesänä valmistunut laajennus ja uudistus on ollut Bomban historian suurin, ja selvästikin tarpeellinen. Hotelli oli lähes täysi koko kesän ajan, samoin syyslomalla. Asiakkaita on riittänyt myös sesonkien välillä.
– Kun pysähdyin eilen viidennen kerroksen huoneessa ihmettelemään ikkunoista avautuvaa upeaa maisemaa, koin olevani etuoikeutettu ja ylpeä saadessani tehdä töitä tällaisessa paikassa.
Helena sanoo, että PKO:n rantautuminen Bomballe oli hänen pitkän työuransa paras päivä. Toinenkin ikimuistoinen hetki on jäänyt mieleen.
– Joel Hallikainen konsertoi Nurmeksessa ja tuli meille majoittumaan. Kun harmittelin, etten päässyt työvuoron takia paikan päälle, Hallikainen kysyi, minkä laulun olisin halunnut erityisesti kuulla. Sitten hän lauloi vain minulle Kuurankukkia, Helena paljastaa.
16-vuotias kokkikokelas Mike Siira kuuntelee mielellään Helenan muisteluja menneiltä ajoilta. Kenties joskus tulevaisuudessa hän on Helenan paikalla, kertomassa nuorelle vasta uraansa aloittavalle työkaverille tarinaa siitä, miten hän tuli aikoinaan Bomballe töihin.
– Kokin ammattiin ei opi kuin tekemällä, enkä siksi halunnut lähteä ysiluokan jälkeen opiskelemaan kouluun. Osaamiseni on valmistuttuani vahvempaa, kun käyn töissä ja opin sitä kautta ammatin itselleni. Olin aiemmin Tutustu ja tienaa -harjoittelussa ja kesätöissä Bomballa, josta oli helppoa keväällä kysyä mahdollisuutta oppisopimuskoulutukseen, Mike kuvailee.
Asia järjestyi hänen toivomallaan tavalla. Mike on Riverian kirjoilla, mutta opiskelupaikaksi on osoitettu Break Sokos Hotel Bomba. Lähiopetusta koululla on vain kaksi päivää kuukaudesta. Nimetty työpaikkaohjaaja vastaa ja valvoo Miken osaamisen kehittymistä opettajan kanssa sovitulla tavalla.
– Minua ei ole laitettu tekemään hanttihommia, vaan työskentelen samoissa tehtävissä kuin muutkin kokit. Olen ollut kesän ja syksyn aikana eniten Buolun keittiössä, mutta olen tehnyt myös aamiaista sekä Bomban buffetia, ja seuraavaksi siirryn Ohton puolelle. Osaamiseni osoitan näyttökokeilla työpaikalla. Näyttökoe voi olla esimerkiksi kattauksen, buffetpöydän tai à la carte -annoksen tekemistä. Jokaisen hyväksytyn näytön myötä palkka nousee, Mike kertoo.
Mike kokee ravintola-alan ja kokin työn omakseen. Samoin Bomba ja PKO tuntuvat oikeilta valinnoilta.
– Mietin ensin isompia kaupunkeja, mutta päätin kuitenkin hakea oppisopimuspaikkaa Bombalta, jossa onkin nyt uudistuksen valmistuttua paljon kaikkea kivaa. Pääsin heti aloittaessani muun porukan mukana esimerkiksi Ohton avausvalmennukseen.
Mike sanoo solahtaneensa todella hyvin hotellin työryhmään. Kaikki työkaverit ovat auttaneet, opastaneet, tukeneet ja kyselleet opintojen edistymistä.
– Valmistun puolentoista vuoden päästä kokiksi, jonka jälkeen haluan jatkaa töissä PKO:ssa tai jossain muualla S-ryhmässä. Työssä tärkeintä on mukavat työkaverit ja hyvä työyhteisö, jossa otetaan kaikki huomioon ja ihmisiä kohdellaan tasavertaisesti. Arvostan PKO:ssa myös monipuolisia henkilöstöetuja sekä sitä, että jokaisella halukkaalla on mahdollisuus liikkua toimipaikkojen välillä ja vahvistaa erilaisilla valmennuksilla omaa osaamistaan jatkuvasti, Mike toteaa.
Helena työskentelee Break Sokos Hotel Bomban vastaanotossa ja Mike Siira hotellin ravintoloiden keittiöissä.
19.02.2024 | Blogit | Yhteistä hyvää
13.04.2021 | Blogit | Yhteistä hyvää
02.10.2024 | Blogit