02.07.2024
Osuustoiminnallinen yritys on kaksoisroolinsa mukaisesti sekä liikeyritys että jäsenyhteisö.
On siis luontaista ja itsestään selvää, että toimimme mahdollisimman monella rintamalla kotimaakuntamme hyväksi. Tehdäksemme Pohjois-Karjalasta parhaan paikan elää, kuten missiomme kuuluu. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että PKO:n johtoryhmäläisistä osa käyttää työaikaansa valtakunnallisissa tai maakunnallisissa yhteistyöelimissä. Näin edistämme kotimaakuntamme hyvinvointia ja elinvoimaisuutta.
Alueosuuskauppoja ja myös PKO:ta syytetään välillä pyrkimyksestä vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Tämä on yksinkertaisesti potaskaa.
Puoluetoiminta ei ole meille vaikuttamisen väylä. Koska maakunnan kotitalouksista yli 93 prosenttia on asiakasomistajiamme, on selvää, että tähän joukkoon kuuluu ihmisiä kaikista poliittisista ryhmistä. Emme ole niistä yhdenkään takana, vaan aina Pohjois-Karjalan, oman kotimaakuntamme puolella.
Muita kuin poliittisen vaikuttamisen kanavia on paljon, ja niissä toimimme aktiivisesti.
Itselleni yksi luontainen yhteistyöelin on ollut Pohjois-Karjalan kauppakamari, jonka ydintehtävänä on edistää pohjoiskarjalaisten yritysten kestävää menestystä. Tänä vuonna PKO:n edustajana kauppakamarin hallituksessa on vähittäiskaupan toimialajohtaja Henrik Härkönen. Minä jatkan vaikuttamistyötä Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon hallituksessa, SOK Liiketoiminta Oy:n hallituksessa, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n hallituksessa sekä LähiTapiolan hallintoneuvostossa.
Ammattiopisto Luovi on valtakunnallinen erityisoppilaitos, jonka neuvottelukunnan jäsenenä on henkilöstöjohtajamme Mika-Jussi Mononen. Maakuntapääkaupunkimme kehittämistä edistämme Joensuun kaupunkikeskustayhdistys Virta ry:ssä, jonka hallituksen jäsen on viestintä- ja vastuullisjohtajamme Petri Vähä.
Aivan hiljattain olemme liittyneet Maaseutuammattiin ry:n jäseneksi. Tämä on meiltä konkreettista toimintaa maaseutumme elävöittämiseksi sekä meille niin tärkeiden kotimaisten ja paikallisten tuotteiden saatavuuden varmistamiseksi myös tulevaisuudessa.
Tällaisessa tekstissä pystyy valottamaan vain muutamia esimerkkejä vaikuttamistyöstämme. Moni PKOlainen on mukana todella monissa erilaisissa paikallisissa yhteistyöverkostoissa.
Uskallan sen verran kehaista, että PKO on haluttu yhteistyökumppani. Se tiedetään, että missä osuuskauppa on mukana, siellä asiat edistyvät. Yhteisöllinen roolimme liittyy toki kiinteästi liiketoiminnalliseen rooliimme – osuuskauppa näet voi täsmälleen yhtä hyvin kuin sen kotimaakunta.
Vaikuttavin terveisin,
Juha
17.07.2021 | Blogit | Nimitysuutisia | Yhteistä hyvää
02.10.2024 | Blogit
16.06.2021 | Blogit | Yhteistä hyvää