Ehdotus Kauppatorin ja ympäristön asemakaavaksi on valmistunut


28.05.2020

Ehdotus Kauppatorin ja ympäristön asemakaavaksi on valmistunut. Uusi kauppahallin korvaava liikerakennus esitetään sijoitettavaksi Kauppatorin pohjoislaitaan, Silta- ja Torikadun puoleiseen kulmaan. Rakennus avautuu terassien kautta Kauppatorille. Hallin tontin läpi edellytetään tehtäväksi aina käytettävissä oleva kulkuyhteys Ison Myyn Siltakadun puolen sisäänkäyntiin. Rakennus olisi laajuudeltaan 1000 kerrosneliömetriä. Rakennusoikeudesta enintään 800 kerrosneliömetriä voisi sijoittaa ensimmäiseen kerrokseen.

Nyt vaikuttaa lopultakin siltä, että Kauppatorin rakentamisen viimeinen pala loksahtaa nätisti oikealle paikalleen”, toteaa tuore kaupunkiympäristöjohtaja Ari Varonen.

Kaavamuutosta hakenut Pohjois-Karjalan Osuuskauppa on teettänyt alustavia luonnoksia liikerakennuksesta kaavan laatimisen kanssa. Lopulliset suunnitelmat laaditaan, kun toteuttaminen varmistuu.

Uudesta liikerakennuksesta on tarkoitus tehdä torin sydän, jonne kaupunkilaiset ja matkailijat kokoontuvat ympäri vuoden. Kokonaisuudessa paikalliset yrittäjät pääsevät tarjoamaan hyvää palvelua, oman maakunnan tuotteita ja osaamista leipomo- ja ruokatuotteista käsitöihin ja matkamuistoihin. PKO mahdollistaa muiden liiketoiminnan eli toimii tilojen rakennuttajana ja vuokraajana”, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.

Liikerakennuksen lisäksi torilla on tilaa myös kausiluonteisille kahviloille. Niitä voidaan sijoittaa Kauppatorin kävelykadun puoleiselle sivulle ja Keskuspuistoon. Torin länsireunalla sijaitseva 8-kerroksinen Pankkitalo 1950-luvulta esitetään suojeltavaksi asemakaavalla. Pankkitalo on yksi kaupungin näkyvimmistä ja tunnetuimmista rakennuksista.

Kauppatorin uudistus ja maanalainen Toriparkki valmistuivat vuoden 2018 lopulla. Kauppahallin sijoittelussa on huomioitu Kauppatorilla jo tehdyt ratkaisut, kuten Sininen virta, esiintymislava, torin myyntipaikat ja toriparkin rakenteet. Kauppahallirakennuksen rakentaminen voi alkaa aikaisintaan vuonna 2021 ja kestänee noin vuoden. Rakentaminen koskee tuolloin vain osaa torialueesta eikä siitä aiheudu laajoja rakennusaikaisia haittoja ympäristöön.

Asemakaavaehdotus on kaupunkirakennelautakunnan käsittelyssä tiistaina 2.6.2020. Esityslista julkaistaan verkossa 28.5.2020 klo 12. Jos lautakunta hyväksyy ehdotuksen, se asetetaan julkisesti nähtäville ajalle 11.6.-31.7.2020. Kaupunginvaltuuston päätettäväksi kaavaehdotus tullee elo- tai syyskuussa 2020.

Kauppatorin asemakaavan muutoksella ratkaistaan kauppahallin sijoittuminen torille. Kaavamuutoksen taustalla on Pohjois-Karjalan Osuuskaupan PKO hakemus. Nykyisessä asemakaavassa rakennuksen paikka on torin taustalla etelälaidalla Koskikadun varressa. Kauppatorin kaavamuutokseen on yhdistetty jo aiemmin käynnistetty Vesikioskin asemakaavan muutos. Ratkaistavana on siis myös Keskuspuiston käyttö kesäaikaisille ja ympärivuotisille kahvioille.

Lisätiedot:                                   

kaupunkiympäristöjohtaja Ari Varonen, ari.varonen@joensuu.fi, 050 337 8578

(29.5. alkaen: kaavoituspäällikkö Juha-Pekka Vartiainen, juha-pekka.vartiainen@joensuu.fi, 050 538 0708)

toimitusjohtaja Juha Kivelä, juha.kivela@sok.fi, 050 330 2060