05.11.2015
Korkeatasoista viihdettä, teemaristeilyjä, Itämeren ensimmäinen risteilysovellus, uusi kauneudenhoitosarja. Siinä eväitä onnistuneeseen Itämeri-risteilyyn ja vaikkapa joulun viettoon punaisilla laivoilla.
S-ryhmän matkailupartnerin Viking Linen kesäkausi oli onnistunut. Kesäkuun kylmä sää sai kesäsesongin käynnistymään heikosti, mutta heinä- ja elokuussa volyymi kasvoi voimakkaasti.
Kaikkien aikojen ennätys saavutettiin heinäkuussa, jolloin Viking Linen matkustajamäärä kaikilla reiteillä nousi ennätyslukemaan 945 343 matkustajaa, mikä oli 20 519 enemmän kuin vuonna 2014 saavutettu edellinen ennätys. Kaikkiaan kesä-elokuun aikana Viking Linella matkusti runsaat 2,3 miljoonaa henkilöä.
Viime vuonna panostettiin liikenteen kasvattamiseen Helsinki–Tallinna–reitillä, ja tätä jatkettiin myös tänä vuonna, tosin aavistuksen harvemmilla vuoroilla.
Henkilöautojen lukumäärä kasvoi viime kesästä 1,5 prosenttia.
Risteilysovellus heti latauslistojen kärkeen
Viking Linen syyskuussa julkaisema Itämeren ensimmäinen risteilysovellus sai lentävän lähdön ja nousi heti latauslistojen kärkisijoille.
Mobiilisovellus parantaa kommunikaatioita matkustajien kesken. Matkustajat voivat laivamatkan aikana esimerkiksi luoda suljettuja keskusteluryhmiä omille porukoilleen sekä solmia uusia tuttavuuksia. Sosiaalisten ominaisuuksien lisäksi matkustajat voivat suunnitella oman risteilyohjelmansa, seurata reaaliajassa laivan elämystarjontaa ja ajankohtaisia asioita sekä tehdä omia ostoslistojaan etukäteen vaikka jo ennen matkaa.
Bath & Body Works Viking Gracelle
Viking Line lanseeraa ensimmäisenä varustamona maailmassa amerikkalaisen Bath & Body Works -kauneudenhoitosarjan. Viking Line tuo samalla tuotemerkin ensimmäistä kertaa Suomeen. BBW:n tuotteet, esimerkiksi suihkusaippuat, voiteet, tuoksut ja aromaattiset öljyt, saavat Viking Gracen tax-free-myymälään oman tilansa niin sanotulla shop-in-shop-konseptilla.
S-Etukortilla Bonusta
S-Etukortilla saat Bonusta Viking Linelta. Bonukseen oikeuttavassa matkatarjonnassa valittavanasi on kestosuosikkeja, kuten Helsinki–Tukholma-risteilyt, Päiväristeilyt Tallinnaan ja Vuorokauden risteilyt Turusta, mutta myös muita risteilyjä ja lisäksi reitti- ja hotellimatkoja.
Miten olisi esimerkiksi koko joulu yhdessä paketissa? Kääreistä löydät valmiin joulupöydän, tunnelman sekä yhteistä ohjelmaa.
Tutustu Bonusta kerryttäviin laivamatkoihin.
03.10.2024 | Tästä ilmoitimme
27.09.2024 | Paikallisia uutisia
26.09.2024 | S-ryhmä | Vastuullisuus