Kerää ja skannaa -palvelu käyttöön Prisma Joensuussa


15.11.2022

Tiistaista 15.11. lähtien Prisma Joensuussa asiakas voi kerätä ostoksensa suoraan ostoskasseihin ja skannata ne jo myymälää kiertäessä. Näin kassalla asiointi on sujuvampaa, kun ostoksia ei kassalla erikseen skannata ja pakata ostoskärrystä tai -korista kassiin. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) on maakunnan ensimmäinen vähittäiskaupan toimija, joka ottaa Kerää ja skannaa -palvelun käyttöön.

 

– Haluamme tarjota asiakkaillemme erilaisia asiointitapoja: verkkokauppa, pikakassa, perinteinen linjakassa sekä kerää ja skannaa muodostavat kokonaisuuden, josta jokainen voi löytää itselleen sopivan asiointitavan. Ostoskierroksen aikana käytettävät itseskannauspalvelut ovat todella suosittuja esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa. Näissä maissa paikoin jopa puolet asiakkaista skannaa ostokset jo niitä kerätessään. Kerää ja skannaa -palvelua on testattu myös muutamissa Prismoissa eri puolella Suomea, ja uudistus on saanut erittäin hyvää palautta. Olemme innoissamme päästessämme palvelemaan nyt myös Prisma Joensuun asiakkaita uudella tavalla. Kerää ja skannaa -palvelua on meiltä toivottu erityisen paljon, kertoo vähittäiskaupan toimialajohtaja Henrik Härkönen.

 

S-ryhmässä on pilotoitu muutamassa myymälässä jo kahden vuoden ajan Kerää ja skannaa -palvelua ennen kuin se on otettu laajemmin käyttöön.

 

Palvelua on toivottu paljon, ja se on saanut runsaasti kiitosta

Käytännössä asiointi sujuu siten, että myymälän molempien sisäänkäyntien luokse on sijoitettu käsiskannerit ja ohjeet palvelun käyttämiseen. Henkilökunta opastaa rekisteröitymisessä ja laitteen käytössä. Asiakas nappaa sisäänkäynniltä mukaansa käsisk

annerin ja skannaa ostoksensa sitä mukaa kun kerää niitä ostoskassiin. Pikakassojen luota löytyy käsiskannerin palautuspiste. Palautuksen yhteydessä tulostetaan koontikuitti, joka maksetaan normaalisti kassalla. Kassalla siis skannataan sutjakasti vain yksi viivakoodi, vaikka ostoksia olisi kertynyt monta kassillista.

– Muualta Suomesta saatujen käyttökokemusten perusteella erityisen paljon palvelua käyttävät ostoskärryjen kanssa kulkevat, paljon kerralla ostavat asiakkaat, jotka voivat kätevästi pakata tuotteita jo ostoskärryihin sijoittamiinsa ostoskasseihin. Kassalla jää sitten yksi vaihe pois, kun tavaroita ei tarvitse erikseen purkaa ja pakata uudelleen. Palautteissa ovat erityisesti korostuneet asioinnin helppous, nopeus sekä se, miten hyvin henkilökunta on ollut apuna uuden palvelun käytössä, kertoo prismajohtaja Olli Kontiainen.

Palvelun saa käyttöönsä, kun näyttää myymälän sisäänkäynnin luona olevan kalusteen lukijalle S-Etukorttia. Ensimmäisellä kerralla hyväksytään käyttöehdot, seuraavilla pelkkä S-Etukortin vilautus vapauttaa käsiskannerin. Palvelu on suunnattu S-ryhmän asiakasomistajille, ja sitä voi hyödyntää vain S-Etukorttia käyttämällä. Kerää ja skannaa -palvelussa on mahdollista ostaa ikärajavalvottavia tuotteita. Ikärajavalvottavia tuotteita ostavalta asiakkaalta tarkastetaan ikä aina maksamisen yhteydessä. Pikakassalla kassajärjestelmä keskeyttää asioinnin ja pyytää myyjää tarkastamaan asiakkaan iän.

– Palvelu sujuvoittaa eniten asiointia hypermarket-kokoluokan myymälöissä, joissa tehdään isoja kertaostoksia. Nyt keräämme toiminnasta kokemuksia, ja tällä hetkellä meillä on tarkoitus ottaa palvelu käyttöön vain Prismassa, Härkönen sanoo.

 

Lisätietoja: PKO, vähittäiskaupan toimialajohtaja Henrik Härkönen, p. 010 762 2035

 

Katso video palvelusta täältä: