Kohti päästöttömämpää huomista: aurinkopaneelit S-market Nurmeksen katolle


17.08.2020

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) asentaa tänä vuonna eri puolille maakuntaa yksiköidensä katoille yhteensä 10 aurinkovoimalaa. Prisman lisäksi aurinkopaneelit asennetaan tai on asennettu seuraaviin S-marketeihin: Karsikko, Vehkalahti, Rääkkylä, Kesälahti, Rantakylä, Utra, Kontiolahti, Noljakka ja Nurmes.

Maanantaina 17.8. asennustyöt aloitetaan Porokylän puolella sijaitsevassa S-market Nurmeksessa. Aurinkovoimala valmistuu syyskuun aikana. Yksikön katolle tulee PKO:n S-marketien tähän asti suurin aurinkovoimala. 436 paneelin vuosittainen tuotto on noin 115 MWh, mikä vastaa 38 saunallisen kerrostalokaksion vuosittaista sähkönkulutusta. Pääurakoitsijana aurinkopaneelien asennuksessa toimii joensuulainen SolarWorks Oy.

– Koko yhteiskunnassa ja myös PKO:n toiminnassa koronapoikkeusolot vievät ymmärrettävästi nyt valtaosan huomiosta ja voimavaroista. Samalla kun varmistamme henkilökunnan ja asiakkaiden yksiköissämme turvallisen asioinnin, jatkamme suunnitelmallisesti työtämme ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Vuosina 2020–2022 rakennamme yhteensä 33 aurinkovoimalaa eli noin 10 voimalaa vuodessa. Investoinnin kokonaisarvo on 2,2 miljoonaa euro, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.

PKO on jo nyt maakunnan suurin aurinkosähkön tuottaja.

– Vuonna 2020 paneeleita asennetaan yhteensä 4 800 kpl, joista 2400 S-marketeihin ja 2 400 Prismaan. Asennusten jälkeen PKO:n aurinkovoimaloiden 1 500 MWh:n vuosituotto vastaa 500 kerrostalokaksion sähkön kulutusta. Vuoden alussa aurinkosähkön vuosituotto oli 210 MW, mikä vastaa 70 kerrostalokaksion sähkön kulutusta, talous- ja vt. mara-toimialajohtaja Antti Varis havainnollistaa energiansäästöä.

 

 

Osana S-ryhmää PKO on asettanut itselleen Suomen kunnianhimoisimmat ilmastotavoitteet. Hiilineutraalius ei riitä, vaan vuonna 2025 tavoitteena on olla hiilinegatiivinen. Kivelän mukaan tavoitteet ovat realistisia:

– Jokainen uudistus on askel kohti päästöttömämpää huomista. Tavoitteemme ovat: oman toiminnan päästöt -90 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2015 tasoon verrattuna, kaikki käyttämämme sähkö on tuotettu uusiutuvalla energialla vuonna 2030, investoimme jatkuvasti energiatehokkuuteen ja loput päästöistä kompensoidaan hiiltä sitomalla. Ilmastonmuutoksen hillitsemisen lisäksi investoinnit uusiutuvaan energiaan ovat pitkän ajan kuluessa myös taloudellisesti kannattavia.

Lisätietoja talous- ja vt. mara-toimialajohtaja Antti Varis, p. 010 76 22020, antti.varis@sok.fi