OKR järjestetään 27.-28.8., esiintymässä mm. Kaija Koo ja Neljä Ruusua


18.02.2021

Osuuskaupparock (OKR) järjestetään Joensuun Sirkkala-puistossa perjantaista lauantaihin 27.-28.8. Osuuskaupparock oli alun perin tarkoitus järjestää 18.-19.6., mutta tapahtuma on päätetty siirtää elokuulle.

– Tapahtuman järjestämisessä niin festivaalivieraiden kuin henkilökunnan turvallisuus ja terveys ovat etusijalla. Pohjois-Karjala on nyt koronaviruksen leviämisen perustasolla ja uskomme rokottamisen edistymisen sekä muiden koronatoimien mahdollistavan sen, että tapahtuma on turvallista järjestää elokuussa. Tuosta näkökulmasta kesäkuulle ajoitettuna tapahtuman järjestämiseen liittyi epävarmuustekijöitä, joten halusimme hyvissä ajoin siirtää tapahtuman turvallisempaan ajankohtaan, ravintolatoimialapäällikkö Kari Tuomainen sanoo.

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) jo 11. kerran järjestämän OKR:n ensimmäiset kiinnitykset vuoden 2021 rokkiin ovat perjantaina 27.8. Kaija Koo ja Suvi Teräsniska. Lauantaina esiintymässä ovat Neljä Ruusua, Reino Nordin ja Ressu Redford. Loput artistit julkaistaan myöhemmin.

OKR:n artistikattauksessa on aina luotettu maan eturivin rock-, iskelmä- ja popartisteihin, koska PKO:n omistajat ovat toivoneet tapahtumaan nimenomaan kotimaisia esiintyjiä. Ensi kesäksi tapahtuma-aluetta uudistetaan PKO:n omistajia ja muita festivaalivieraita entistä paremmin palvelevaksi. Se kuitenkin säilyy, että aiempien kesien tapaan OKR:n esiintyjiä voi seurata suuren osan tapahtuma-alueesta kattavassa esiintyjäteltassa. Musiikista voi nauttia kuivin jaloin vaikka teltan ulkopuolella sataisikin. Perjantaina tapahtuma starttaa klo 18.00. Lauantaina tapahtuma alkaa klo 14.00.

 

PKO:n omistajille (K-18) liput myydään S-Etukortilla merkittävän edulliseen hintaan. Perjantain lippu S-Etukortilla 44,00 € (norm. 49,00 €), lauantai 49,00 € (norm. 54,00 €) ja kahden päivän lippu 88,00 € (norm. 99,00 €). Lipunhintaan sisältyy jatkobileet Kimmelin iltaravintoloissa. Viime vuosina varsinkin lauantai on ollut lähes loppuunmyyty jo ennakosta, joten liput kannattaa hankkia hyvissä ajoin. OKR:n liput ovat myynnissä osuuskaupparock.fi-palvelussa. Ostettujen lippujen hintaan lisätään Liveton 2,5 euron palvelumaksu. VIP-liput ja ryhmävaraukset Joensuun Sokos Hotellien myyntipalvelu p. 020 123 4660 tai sales.karelia@sokoshotels.fi.

Tapahtumaan jo ostetut liput käyvät sellaisenaan elokuun OKR:ssä

OKR:n turvallisuustoimenpiteisiin kuuluu yhteystietojen kerääminen osana lipunmyyntiä, jotta festivaali pystyy tiedottamaan mahdollisista tapahtumaan ja sen järjestämiseen liittyvistä muutoksista sekä informoimaan erityisesti turvallisuuteen liittyvistä seikoista mahdollisimman nopeasti ja avoimesti. Asiakastietoja ei käytetä markkinointitarkoituksiin, vaan niiden avulla palvellaan asiakkaita parhailla mahdollisilla tavoilla. Meille on ensisijaisen tärkeää huolehtia esiintyjien, asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.

www.osuuskaupparock.fiwww.facebook.com/osuuskaupparock

Lisätietoja: PKO, ravintolatoimialapäällikkö Kari Tuomainen, p. 010 762 3561