Vaarojen Maraton 2022


29.09.2022

Vaarojen Maraton täyttää tulevana viikonloppuna Kolin kansallispuiston polut, juoksijat Break Sokos Hotel Kolin ja alueen mökit.

Suomen perinteisin polkujuoksutapahtuma, Vaarojen Maraton, juostaan Kolin kansallispuistossa tulevana viikonloppuna 30.9.–1.10.2022. Tänä vuonna haastavilla poluilla kisaa peräti 1300 lyhyemmän matkan- ja ultrajuoksijaa. Huoltopisteenä ja tapahtumakeskuksena toimii Ukko-Kolin huipulla toimiva Break Sokos Hotel Koli.

Vaarojen Maraton on erityisesti ultrajuoksijoiden keskuudessa ikoninen tapahtuma. Kansallismaiseman kauneus, suuret korkeuserot ja epätasainen juoksualusta kivineen ja kallioineen viehättävät vaativaa ja erikoista maastoa etsivää juoksijaa. Pisin matka on 130 kilometriä, lyhin seitsemän. Tänäkin vuonna tapahtuma on loppuunmyyty. Myös kisaa seuraamaan tulevia katsojia odotetaan paikalle runsaasti. Kansallispuistoon aikovien matkailijoiden kannattaa huomioida reittien ja pysäköintipaikkojen ruuhkaisuus tapahtuma-aikana.

Maratonin tapahtuma-alue sijaitsee Break Sokos Hotel Kolin edustalla, jonne juoksijoille on varattu myös ruokailut ja peseytymismahdollisuus. ”Hotelli on meille tärkeä kumppani tapahtuman toteutuksessa. Erikoisetkin tarpeemme, kuten erittäin aikaiset aamiaiset ja puolille öin venyvät illalliset, ovat aina hoituneet sujuvasti”, kiittelee tapahtumapäällikkö Hannu Airila yhteistyötä.

Break Sokos Hotel Kolin hotellinjohtaja Pasi Ripatti toteaa, että Vaarojen maraton kuuluu Kolille yhtä itsestään selvästi kuin maisemahissit. ”Hotellille tapahtuma on hyvin merkittävä, sillä 75% urheilijoista tulee Pohjois-Karjalan ulkopuolelta ja iso osa heistä majoittuu meillä. Ensi vuoden yöt varataan pitkälti jo tulevana viikonloppuna. Syksyllä 2023 käytössä on iloksemme myös uusi kylähotellimme, joka palvelee erityisen hyvin juuri urheilijoita ja ryhmämatkailijoita kattosaunoineen ja isoine ruokaravintoloineen”, Ripatti kertoo.

Airila haluaa muistuttaa myös Kolin kansallispuiston ympärivuotisista mahdollisuuksista urheilijoille. ”Alue tarjoaa aktiivisille liikkujille monenlaisia vaihtoehtoja niin treenaamiseen kuin vapaa-aikaan, ja eri välinein. Ukko-Kolin monipuoliset rinteet vetävät kilpalaskijoitakin, ja lumettomaan aikaan pelataan Suomen ainoalla kansallispuistoon sijoitetulla frisbeegolf-radalla.”

Vaarojen Maraton on suosittu polkujuoksutapahtuma erittäin vaativilla Kolin kansallispuiston ja lähialueen poluilla. Tapahtuman järjestää Karelian Seikkailu-urheilijat ry.

Reitit on suunniteltu yhdessä Metsähallituksen kanssa luonnon vaurioitumisen ehkäisemiseksi, osallistujamäärää on rajoitettu ja tapahtuman aikana on ehdoton roskaamiskielto.

Lisätietoja:
Hannu Airila, tapahtumapäällikkö, Vaarojen Maraton, puh. 050 3219714, hannu.airila@gmail.com
Pasi Ripatti, hotellinjohtaja, Break Sokos Hotel Koli, puh. 050 354 4766, pasi.ripatti@sok.fi

Vuoden 2023 Vaarojen Maraton juostaan 6.–7.10., lisätietoja: www.vaarojenmaraton.fi

Hotellivaraukset Break Sokos Hotel Kolin uuteen kylähotelliin 2023 maratonosallistujille 6.10.2022 alkaen: www.sokoshotels.fi

Tietoa Break Sokos Hotel Kolin kylähotellista täältä!

Vinkit retkeilijälle Vaarojen Maratonin aikaan

Viikonlopun aikana Kolilla saa retkeillä normaalisti. Tapahtuman tunnelmaa kannattaa myös tulla aistimaan Break Sokos Hotel Kolin piha-alueelle. Retkeä suunnitellessa kannattaa huomioida tapahtuman vaikutukset alueelle:

  • Kolilla auto kannattaa pysäköidä rinteiden alaparkkiin, josta pääsee tuolihissillä ylös Kolille. Kolin yläparkkialueille on pääsy vain tapahtuman ajoluvalla.
  • Ylä-Kolintien varteen on pysäköinti turvallisuussyistä ehdottomasti kielletty.
  • Ukko-Kolin, Mäkrän ja Kirkkokallion poluilla on ruuhkaista lauantaina 1.10.2022 aamupäivän aikana.
  • Lauantaina puolen päivän jälkeen ruuhkaisin alue on alueella Ryläys – Mäkrä.
  • Rauhallisinta on lähteä lauantaina puolen päivän jälkeen kiertämään Herajärven kierroksen reittejä vastapäivään tapahtuman reittien mukaisesti.
  • Sunnuntaina 2.10.2022 parkkialueet ovat kaikkien käytössä normaalisti.