Tyytyväiset ristiintyöskentelijät
Työelämä on murroksessa. Yhden ja saman työn tekeminen tästä iäisyyteen ei välttämättä ole houkutteleva ajatus – eikä usein edes mahdollista. Me PKO:ssa olemme muutoksessa mukana ja kannustamme henkilöstöämme tekemään halutessaan töitä useissa eri toimipaikoissa ja eri toimialoilla.
Työtyytyväisyystutkimuksessa halusimme selvittää, miten henkilökunta kokee työtuntien riittävyyden. Suurin osa oli sitä mieltä, että heillä on työtunteja riittävästi. Kuitenkin 250 hengen joukko olisi valmis työskentelemään nykyistä enemmän.
Määrä oli ehkä odotettua pienempi, mutta kuitenkin niin suuri, että asialle on syytä tehdä jotakin. Ristiintyöskentely on nähdäksemme se keino, jolla asiaan voidaan nopeimmin vaikuttaa. Se on win-win-toimintatapa: työntekijälle se tarjoaa paitsi mahdollisuuden lisätä tuntejaan, myös mahdollisuuden tehdä aiempaa vaihtelevampaa työtä ja löytää näin uudenlaista merkityksellisyyttä työntekoon.
Samalla työskentely useammassa toimipaikassa antaa mahdollisuuden vakaampaan toimeentuloon tasaamalla kausivaihteluiden vaikutusta.
Työnantajalle ristiintyöskentely tarkoittaa joustavuutta. Se helpottaa työn ohjausta sinne, missä sitä kulloinkin tarvitaan. Toimipaikkojen välillä liikkuvat työntekijät tuovat mukanaan uusia ideoita ja energiaa.
Keittiöstä kassalle
Teresa Båge tekee tätä nykyä töitä sekä Prisman ravintolamaailmassa että Prisman kassaosastolla.
Lue lisääVaeltava kulkuri
Kun puhelimeen kilahtaa chattiviesti jostain toisesta toimipaikasta, Jari suuntaa auton keula sinne, missä työntekijää tarvitaan.
Lue lisääUutta oppimassa
Monesti ajatellaan, että uutta oppiakseen täytyy vaihtaa työnantajaa. Näin ei kuitenkaan maakunnan suurimman työnantajan PKO:n palveluksessa ole. Meillä voi oppia oman toimialan sisällä tai toisella toimialalla ihan omassa osuuskaupassa.
Lue lisääVastuuta kahdessa yksikössä
Minulle tämä on tuonut työhön kovasti monipuolisuutta ja vaihtelua. Työ ABC:llä painottuu asiakaspalveluun, kun taas Aittarannassa keskityn tekemiseen keittiön puolella, hän kertoo.
Lue lisää